Tulospörssi II, sunnuntai

Sunnuntaiaamu aukeni lumisateisena pikkupakkasessa. Päivi oli huoltanut ja juottanut koirat, Harri sukset, joten täyden palvelun talossa keräsin vain itseni ja kamani autoon koko konkkaronkan suunnatessa Kiiminkiin valjakkourheiluliiton sm-kilpailuun.

Lunta oli tullut yöllä reilusti ja hiutaletta riitti runsain määrin edelleen koko aamupäiväksi. Minua muodostunut olosuhde ei juuri miellyttänyt - tiedossa oli, että sukseni profiili ei todellakaan istuisi pehmeälle latupohjalle. No, sillä mennään mitä taivaalta tarjotaan. Kisapaikalle päästyä epämiellyttävät aavistukseni sen kuin vain vahvistuivat - "mukavasti" puuroutuva, vaikkakin pariin kertaan ajettu baana ja luiston suhteen hankalan oloinen, hiljalleen kostuva uusi lumi. Great. Eipä hätää, Harrilla oli toimivat eväät korvan takana ja voitelupakissa ja niinpä vain hän taikoi kapulat luistamaan.

Yleisesti sunnuntain touhu ennen ensimmäisiä startteja oli hiukan sellaista massan mukana vellomista - lähtölistojen lisäksi ei etukäteen ollut mitään aikataulua tiedossa eikä missään ollut ilmoitettu eikä kukaan kysyttäessä osannut vastata, mihin aikaan rataselostusta olisi tarkoitus pitää. Rataselostus on kaikille hiihtäjille pakollinen, sen yhteydessä kilpailun toimitsijat/tuomari/ratamestari pitävät puheenvuoron kerraten sääntöjä, radan mahdollisia ongelmakohtia ja niin edelleen. Suunnilleen vartin yli kymmenen rataselostus kuitenkin tekaistiin lähtöalueelle pystyyn ja kuin ihmeen kaupalla taisivat lähes kaikki hiihtäjätkin olla paikalla. Mitään erityistä ongelmaa esiin tuotujen tietojen valossa ei pitäisi reitillä tulla, joten sitten vain pikkuhiljaa lämmittelemään ja seurailemaan A-sarjan ja B-sarjan miesten lähtöjä - nämä sarjat oli aikataulutettu lähtemään ja hiihtämään suorituksensa loppuun ennen meidän (B-naiset) starttejamme. No, se kilpailua seuraamaan jääminen oli virhe - raskaat olosuhteet todellakin konkretisoituivat, kun lajin kuninkuusrodun edustajilla, saksanseisojillakin ilmiselvästi hyytyi vauhti jo ensimmäiselle vitosen ringille, siinä määrin löysää oli askellus toiselle ringille taitettaessa yhdellä jos toisellakin koirakolla. Myös kello kertoi, että mitään reittiennätyksiä ei todellakaan päivän olosuhteissa tulisi. Edellisen päivän takkuava suoritus huomioiden pieni harmaa huolen pilvi häilyi takaraivon huitteilla meidän suoriutumisestamme Camin kanssa... mutta onneksi vain hetken. Tiedä sitten, onko kyseessä vika vai ominaisuus, mutta kilpailutilanteessa ei minulle koskaan ole ollut vaihtoehto antaa periksi tai luovuttaa. Silloin, kun numerolappu urheilumielessä rintaan nykäistään, laitetaan kaikki peliin - sillä ellei yritä ja ole valmis pistämään itseään likoon, voi yhtä hyvin jäädä suoraan kotiin. Olosuhteet olisivat kaikille samat ja minun tehtäväni olisi parhaani mukaan auttaa Camia urakassaan.

Näissä tunnelmissa starttiviivalle ja menoksi. Lähtöalue oli sotkeutunut todella pehmeäksi, mutta kohtuuhyvin säntäsimme matkaan ja ensimmäisen pienen nousun päällä tilanne helpottikin heti jo hieman, suksen alle löytyi edes hiukan pitävämpää pohjaa. Heti ensimmäisillä sadoilla metreillä huomasin myös, että Camilla oli menossaan aivan eri tahti kuin edellisenä päivänä, nyt oli liikettä, menoa ja meininkiä. Jesshhhh, tuulettelin mielessäni, kehuin koiraa ja pistelin menemään minkä sielu sieti, sillä kyyyyyllä nyt aina yhdestä vitosesta selvittäisiin taktiikalla "alku täysillä ja loppu niin kovaa kuin jaksetaan". Pian jo alkumatkasta edessä olikin edellämme lähtenyt koirakko ja ohitus sujui ongelmitta, Cami on ihastuttavasti aivan sataprosenttisen varma koira kaikissa kohtaamistilanteissa. Cami jatkoi upeaa menoaan ja reitti kiertyi takapuolelle rataa. Täällä eteen aukesikin piiiiiiitkä tasainen pätkä, jonka huomasin kantavan suksen alla selvästi paremmin - kun kerran olosuhteet tarjosivat tilaisuuden, niin latasin tuolle pätkälle vauhtia niin paljon kuin ikinä vain irti lähti. Taas kiertyessämme takaisin lähtö- ja maalialueen puolelle alusta hiukan pehmeni ja samalla reitti tarjoili pientä nousun tapaista, mutta vauhdikkaasti hiihdettävää pätkää. Pikkuhiljaa Camissa alkoi ilmetä pientä väsymistä, mutta edelleen juoksu kulki hyvin. Loppuosuuden radasta taisimme molemmat toteuttaa tuota "loppu niin kovaa kuin jaksetaan" -runttaamista, mutta väittäisin, että aika mukavasti ehjänä suoritus kuitenkin pysyi päätellen siitä, että vielä viimeisen nousun pystyin vassulla työntämään ylös ja koiran vauhti puolestaan maalisuoralla oli sekä minun että yleisön silmiin varsin erinäköistä kuin edellisenä päivänä. Hyvä me!

Sunnuntain lähtötunnelmat :)

Ja tässä paahdetaan maaliin. Kuvista kiitos Sirpa Mikkonen-Salminen :)

Vielä lähikuvassa Cami maalisuoralta, upean otoksen takana Susanna Tikka.

Maaliintulon jälkeen minulla oli jo perinteisesti taas treffit herra Yrjön kanssa penkan perukoilla, mutta muutoin jalat kantoivat paremmin kuin edellisenä päivänä, kun positiivisesti ajatellaan ;) Sykemittari tarjosi tasan samanlaisen tilaston kuin edeltävältäkin päivältä, joten siinäkin valossa taisi tulla otettua kaikki se irti, mitä tarjolla oli. Tuloksenamme varsin kelvollinen neljäs sija, mutta mikä vielä tärkeämpää, hyvä mieli hyvästä suorituksesta!

Näin vähäisellä treenillä ja suorituskunnolla kaikki pienetkin palikat on pyrittävä hyödyntämään ja yksi tällainen osanen valmistautumisessa oli energiavarastojen tankkaaminen ja erityisesti täydentäminen starttien välissä. Tuntui, että koko lauantain olin maaliintulon jälkeen syönyt jotakin - jogurttia, banaania, pähkinöitä, hedelmä-Pilttiä jne. kruunaten illan pasta-annoksella, mutta niin tai näin, se toimi: vielä sunnuntainakin koko kisasuoritukseen riitti energiaa, mitään katkeamista ei tullut. Näin jälkeenpäin on sitten kyllä havaittavissa, mihin tällainen yltiöpäinen yhtäkkinen rehkiminen johtaa - tätä kirjoittaessani on tiistai ja tässä vaiheessa keho edelleen tarjoilee yhden kappaleen olkavarsia, jossa kaikensuuntainen liike tuntuu epämiellyttävältä sekä yhden kappaleen tulehtuneita takareisiä. Ibuprofeeni ja kylmäpussi ovat siis varsin hyviä ystäviäni vielä hetken ;) Päivien kuvasatoa kahlaamalla vahvistui sekin käsitykseni, että todellakin tuolle hiihtotekniikalle täytyy tehdä jotakin. Se ei säily itsestään ja mitä vähemmän niitä suksia ulkoiluttaa, sitä lähemmäksi kännistä sammakkoa meno taantuu. Toispuoleiseksi jo tuntumaltaan mieltämäni potkutyöskentely on vielä enemmän toispuoleista kuin kuvittelin. Ylävartalon liikesuunnat ovat väärät. Asentoa ja painopistettä pitää korjata. Ja... ja... ja.... joten eiköhän tuossa riitä pähkäiltävää keväthangille :)

Kokonaisuudessaan kulunutta kuukautta ja tätä projektinpoikasta arvioidessani päästän kuitenkin itseni hyväksytysti läpi. Hyvää oli riittävän selkärangan löytyminen suunniteltujen treenien toteuttamiseksi ja pitkistä työpäivistä sun muista "haittatekijöistä" huolimatta aika osuvan rytmityksen löytäminen treeneihin. Positiivista oli myös kehon yllättävän hyvä vaste treeniin moneltakin osin. Puutteitakin jäi, mm. pakkanen karsi kahdelta viimeiseltä viikolta ratkaisevan tärkeitä hiihtotreenejä, mutta kuten jo aiemminkin todettu, säälle ei mitään voi. Ja (jälleen kerran) pyhästi lupaan pitää itsestäni parempaa huolta, kehoni paremmassa kunnossa ja sisällyttää arkeen riittävästi liikuntaa - tästähän olisi nyt hyvä jatkaa....

Loppuun on aina kaikissa paremmissakin teoksissa ladottu paljon kiitoksia. Tässä hommassa suurimmat kiitokset lähtevät Päivi Rytivaaralle & Harri Hatuselle nelijalkaisineen sekä omalle paremmalle puoliskolleni Antille. Camille muisku ja halaus, vaikkei jäyhä-Jaana niin lähentelystä välitäkään :D Näihin tunnelmiin hiljenee tämä blogi, kiitos kaikille teille, jotka kuluneiden viikkojen aikana olette toista tuhatta kertaa kuulumisiani jaksaneet lueskella! Aurinkoista kevättä!

Tulospörssi, lauantai

No niin. Laukku on pakattu koko viikonlopun vermeillä ja auton nokka kohti Hämeenlinnaa. Mukavaksi lauhtunut pakkanen, hyvähyvä.

Kisapaikalla oli selvät sävelet ja hyvä etukäteisinfo lähtöluetteloa myöten oli julkaistu hyvissä ajoin. Rataselostuksessa ei ihmeitä ilmennyt, joten siirtymä lähtöalueen tuntumaan, monoja jalkaan ja suksia setvimään. Harri oli taikonut Atomic-palikoihini toimivat myrkyt, suksi toimi varsin hyvin. Pitkään ei tarvinnut lähtövuoroa odotella, koska olimme ensimmäisen sarjan kärkipään lähtijöitä. Cami oli lähtöviivalla (ja hyvissä ajoin etukäteenkin :D ) liekeissä kuten aina, mutta Päivin lähettäessä lähdössä ei ollut mitään ongelmaa. Radan hankalin paikka ohjaamisen kannalta oli heti muutamaa kymmentä metriä lähdön jälkeen, missä reitti kääntyi vasemmalle nousuun, mutta ura oli ajettu kuitenkin myös suoraan. Ihmiselle selvät merkit radan kulusta olivat maahan asetetut, matalat, puiset, punaiset kolmiopalikat, mutta voihan tuon kuvitella, millainen este tai hidaste se koiralle on... joten varsin moni lähtijöistä pyrki sinnikkäästi jatkamaan matkaansa suoraan hiihtäjän mielipiteistä huolimatta. Niin meilläkin, Cami oli lähtöinnossaan vauhdikkaasti menossa suoraan, kunnes kolmas ja ehkä pienesti epätoivoinenkin käsky kajahti ymmärryksen puolelle ja matkamme jatkui sittenkin vasemmalle ensimmäiseen nousuun.

Radan alkupuoli oli todella vauhdikasta maastoa, paikoin jyrkähköäkin alamäkeä. Alamäkien juokseminen on aina ollut Camin selvä vahvuus, mutta tänään askel ei kulkenut ihan camimaisen lennokkaaseen tapaan. Oma hiihtokaan ei mitään ultimaattista tulitusta ollut, ehjään rytmiin oli vaikeuksia päästä. Loppupuolen nousuissa oli jo etukäteen odotettavissa hankaluuksia, sillä niitä ylämäkiä ei juurikaan ollut tullut hiihdeltyä. Kaunista meno ei siis varmasti ollut, mutta raa'asti runttaamalla ylös mentiin. Viimeisessä nousussa hyytyi Camin meno laukalta raviksi ja melkoista tunkkaamista menomme kokonaisuudessa olikin - luonnollisesti se viimeinen oli myöskin radan jyrkin ja pisin nousu. Loppulasku kuitenkin pystyssä pysyen maalialueelle ja se oli siinä. Hetken aikaa teki tiukkaa tajunnan rajamailla ja Yrjö-kaverikin käväisi kylässä, kaikenlaisia lieveilmiöitä iän myötä tuohon urheiluun tuleekin. Maksimisykkeeksi matkalle irtosi 177, ihan kohtuullinen, ja keskisykekin säilyi 169:ssä - siihen täytyy olla tyytyväinen.

Tuloksena isosta naisten sarjasta seitsemäs sija ja rotumestaruuskilpailun pronssia. Vaikka tuntuma suorituksesta ei erityisen loistokas ollutkaan, tulos oli kuitenkin varsin kelvollinen. Kaihertamaan jäi koiran tukkoinen meno - oman suorittamisen kulkemisella ei niin nökönuukaa, mutta koiralle toivoisi kisaan aina huipusti kulkevaa, onnistunutta päivää ja sitä myöten koiran työhön palkitsevuutta. Tulokset kokonaisuudessaan löytyvät täältä - Hämeenlinnan Kennelkerho, valjakkohiihtotulokset.

Tästä lähdetään!

Ensimmäistä nousua.

Maalisuoraa.

Kuvista kiitos tehokkaana yleismiehenä toimineelle kotijoukolle, copyt siis Antti Passila.

Kisajärjestelyt toimivat erinomaisen sujuvasti ja suihkusta palatessa olikin saman tien jo tarjolla kisojen päätös ja palkintojen jako. Sitten alkoikin retkeilyosuus - pakkasimme Päivin ja Harrin auton... krhm, anteeksi, touring BMW:n, tupaten täyteen ja suuntasimme kohti Oulua!

Tilanteet elää

Aamu valkeni taas vaihteeksi melko hyytävässä pakkasessa, -28. Pikkuhiljaa tässä aamutuntien aikana taivaalle on alkanut kertyä lauhtumista lupaavia pilviä - toivottavasti sääennuste tällä kertaa pitää kutinsa ja huomisaamu Hämeenlinnassa tarjoilee tosiaankin vain noin kympin pintaan olevia pakkaslukemia.

Viikonlopun ohjelma myös sisustettiin uudelleen. Kunhan lauantain kisa on saatu paketoitua, käykin matka kotiosoitteen sijaan kohti Oulua ja sunnuntaina reporankana lepäilyn sijaan pinkaistaankin Camin kanssa toinen startti VUL:n SM-kisassa - http://www.opky.net/kokeet.html, jonka jälkeen pitäisikin sitten ehtiä vielä lentokentälle, jotta iskulause "illaksi kotiin" toteutuu. Hullu, hullumpi, yllytyshullu kävi kyllä jossain vaiheessa tätä järjestelyä mielessä, mutta ilmeisesti olen niin haltioissani noista parista pikkupakkasessa hiihtämään päästystä treenistä, että antaa palaa nyt kun on alamäki taas - tai jotain ;D

Eilen kirjaimellisestikin oli sen alamäen vuoro. Illan pakkasesta, -22, huolimatta kävin juoksemassa alamäkeen muutamia vetoja. Ihan mielenkiintoista se illan pimeydessä ja tuossa pakkasessa oli, mutta taisi haluttu päämääräkin tulla saavutetuksi eli kyllä kiihdyttely paikkoja avasi. Tämän päivän kelejä saa näillä astelukemilla seurailla vielä pitkään lämpimän takkatulen äärestä ikkunan läpi, katsotaan jos illemmalla jonkinlaisen ulkoilurupeaman tekaisisi.

Seuraavia ja samalla tämän blogin viimeisiä päivityksiä = kisatunnelmia ja tuloksia todennäköisesti tulee vasta koko viikonlopun päätteeksi, aika ja mahdollisuudet matkan varrella näytön ääressä nyhertämiseen saattavat olla hiukan kortilla ;) Sen verran mukavammalta oma olo ja liikkuminen on tässä viikkojen aikana alkanut kuitenkin tuntua, että jonkinmoista jatkoakin talven puuhailuille on suunnitelmissa - todennäköisesti vaihdamme ensi viikolla sukset Kicksparkiin ja ilmoittautuminen dobbereiden kelkkailumestiksiin (http://www.sdykymenlaakso.com/tapahtumat.html ) lähtee, olen suunnitellut osallistumista harrastussarjaan ikinuoren teräsmuorini, Meggiksen 9v., kanssa. Lauantaina 10.3. olen rouvakoirieni kanssa lupautunut paikalliseen kylän talvikarkeloon esittelemään vetoharrastusmahdollisuuksia koiran kanssa ja 11.3. suunnitteilla on uusi koirahiihdon treenipäivä täällä meillä. Kommentoikaapas, kiinnostaako näitä höpinöitä tuonne pidemmällekin lueskella eli jatkanko raapustelua?

Tunnelman kohottamiseksi tässä vielä viime talvelta lähtökiihdytykset Camin kanssa Tuuloksessa - kaukaahan se on kuvattu ja paljonkin olisi hiihtäjällä toivomisen varaa, mutta ei takerruta lillukanvarsiin ja pyritään huomenna ja ylihuomenna parempaan ;)

Pikkuhiljaa viimeisiä viedään

Neljä yötä jouluun on... eli lauantain lähtölista löytyy täältä: http://www.hmlkennelkerho.com/Lahtoajat11022012.pdf

Paikka on sama kuin viime vuonnakin vastaavalla tapahtumalla. Tosin en tiedä, onko siitä itselleni mitään vastaavaa hyötyä - keskityin tuolloin vuosi sitten niin Sonan perässä paahtamiseen, etten koko reitistä muista muuta kuin vähän väliä värkätyt ohitukset, viimeisen tuskaa tuottaneen nousun ja loputtoman oksetuksen maalilinjan jälkeen. Ehkä hyvä niin, eipä tule etukäteen mietittyä, mihin reitin nousuista meno hyytyy... ;) Toisaalta toteutuu dementikon taivas - sama minne menee, aina on uusia elämyksiä edessä.

Tänään työpäivän jälkeen tarjolla oli iltahämärä ja aivan upea kuutamo hiihtotreenin taustaksi. Siinä jäi otsalamput kättelyssä mitättömiksi, kun parille suoralle luonto hoiti valaistuksen. Tähän kun lämmittelyjen jälkeen yhdistin tuon intomielisen ikäneitoni valjaissa ja narussa, niin aika huikea tunne oli pistellä menemään kilpailuvauhtista harjoitusta :)))) Vedimme Meggiksen kanssa siis 3,4 kilometrin verran täysivauhtista pätkää viimeistelyharjoituksena viikonlopun kisaa silmällä pitäen. Toissapäivän tiukille vedetty kahvakuulatreeni toimi yhdenlaisena ärsykkeenä keholle ja tämänpäiväisen harjoituksen tarkoitus oli saada herätettyä nopeita soluja toimintaan ja tarjota omanlaisensa ärsyke. Meno maittoi, Meggis oli aivan rautarouva kiitäessään ja loppuverkan jälkeen kropassa oli aika lailla juuri sellainen tunne kuin oli hakusessakin. Päälle venyttelyt, sauna ja thaimaalaisella yrttinyrkillä käsittelyä (hierontaa :D, katso kuva) ja nyt on aikas mukava kömpiä peiton alle.

Huomenna toivottavasti päivään mahtuu sen verran mobilisoivaa hierontaa, että saadaan rintaranka sekä SI-nivel avattua ja muutoinkin lantionseudun ja pakaran lihaksistoa huollettua - osteopaattisesta mobilisoivasta hieronnasta ja mm. tuosta SI-nivelestä tarkemmin löytyy kiinnostuneille juttua vaikkapa siippani kotisivuilta, Urheiluhieroja Antti Passila. Muutoin ennen lauantaita ei enää ihmeitä tehdä - torstaina alamäkijuoksu- tai muu nopeusharjoite, perjantaina kelistä riippuen jollakin välineellä (pienemmällä pakkasella hiihtoa, kovemmalla pakkasella vaikka hölkkää) kevyttä liikettä ja lauantaina sitten mennään! :)

:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

TÄNÄÄN oli SE päivä.

Pakkasta viisi astetta. Baana juuri ajettu ja aivan loistokunnossa. Ensimmäistä kertaa koko talvena sukset luistivat kuin unelma. Koirat narussa täynnä virtaa - AI ETTÄ MÄ NAUTIN!

Eilinen yltiöpäinen kahvakuulailu kipeytti kiitettävän tehokkaasti sieltä sun täältä, mutta edes pikkujumit eivät haitanneet hiihtämisen nautintoa. Alun lämmittelykierrosten jälkeen otin koirille vuoroon pari rinkiä kumpaisellekin siten, että toisen vetäessä toinen juoksi vapaana. Sitten molemmat tuplavaljakoksi ja vitosen verran vielä viiletettiin hippulat vinkuen. Aivan_kertakaikkisen_loistavaa, siitäkin huolimatta, että ladulle ei ehtinyt työn haitatessa harrastuksia päivän tarjoamassa upeassa auringonpaisteessa, vaan vasta otsalampun valossa. Minor fault. Meno maittoi, tasapaino sukselle alkaa löytyä, hyppywassu alkaa nousta ja ilmeisesti ihan joka kohdassa vauhti ei ole surkeimmasta päästä, kun tuplavaljakonkin narut ehti paikoin hiihtää löysälle. Aion hekumoida tällä ainakin huomiseen ja toivon, että sääennuste toteutuu - http://www.foreca.fi/Finland/Orimattila, jolloin huomennakin voisi olla vielä toivoa päästä siedettävässä kelissä ladulle ennen seuraavia isompia pakkasia...

On tämä vaan hieno laji.

Pakkasta & pähkäilyä

Leirin jälkeen säiden herra äityikin sitten hankalaksi, mittarissa on riittänyt pakkasta joka päivälle yli kaksikymmentä astetta ja tänään sunnuntaina elohopea valui aina -34 asteeseen asti. Eipä siis hirvittävän aktiivisesti ole tarvinnut suksia ulkoiluttaa... Alkuviikon pari päivää meni muutenkin hyvin kevyesti raihnaista kroppaa hyvitellessä. Potkuteltu on lyhyesti ja muutoin aktiviteetti on ollut kuntopiirityyppistä, kevyttä kävely-/hölkkäliikettä ja sainpa uuden lelunkin, kahvakuulan, jonka kanssa on toisiimme tutustuttu.

Eilen iltapäivän puolella pakkanen lauhtui pieneksi hetkeksi jopa piirun alle kahdenkymmenen ja optimistisesti vedin monot jalkaan ja ajattelin käydä katsomassa, josko edes lyhyen lenkin saisi suksittua. No, baanan pinnassa oli sentti-pari uutta satanutta pakkaslunta ja sehän oli sama kuin olisi juoksuhiekassa yrittänyt eteenpäin, uskomattoman tahmeaa. Se yritys vaihtui siis reippaaseen kävelylenkkiin ja ulkona touhuttuun kahvakuulailuun. Viikko kisaan ja vaikka säälle ei mitään mahdakaan, niin pienesti harmittaa - mielellään siellä suksella sitä aikaa tässä kohtaa viettäisin... No, näillä mennään.

Muutaman päivän kun tässä on aina pala kerrallaan ehtinyt pureskella leirilläkin nähtyä ja koettua, niin palaanpa vielä sinnekin joidenkin juttujen osalta.... Lähtöjen kanssa oli jokusella koiralla hiukan hankaluuksia - vuoroa odottaessa kierrokset tietenkin nousivat ja purkukeinona pyrittiin kiinni naruun, saatettiin hyökätä suksiin jne. Mitä vähemmän koira tällaisia toimintoja pääsee toistamaan, sitä huonommin se niitä oppii - kullanarvoista on siis avustaja varsinkin alkutaipaleella treenejä. Avustaja pitää koiraa lähetystilanteessa valjaista kiinni ja oikein päin eli nokka menosuuntaan. Koiraa ei lähetetä matkaan ennen kuin se on orientoitunut todellakin eteenpäin menemiseen eikä mihinkään muuhun toimintaan - jos keskittyminen ei vielä riitä, käytetään apuna toista edelle lähtevää "jänistä" tai edessä näytettävää palkkaa. Voi hyvin olla, että kun alle saa yhden onnistuneen ja hyvän lähdön ilman muita manööverejä vaikka ihan lyhyellekin pätkälle, seuraava lähtö samassa treenissä sujuukin jo itsestään paljon helpommin. Avustaja voi myös jokusella juoksuaskeleella saattaa koiran matkaan - kun koira avustajan kanssa joutuu lähtemään jo eteenpäin ja samalla hiihtäjä pitää narun kireänä eli heti saadaan vedon tunne aikaan, tämä apu yleensä riittää siihen, että koira lähtee mallikelpoisesti liikkeelle. Näihin lähtöongelmiinkin on helpointa vaikuttaa ihan ensimmäisistä treeneistä lähtien: opetetaan koira keskittymään edessä olevaan palkkaan ja estetään siltä turha pyöriminen ja vääriin suuntiin ryntäily. Tältä osin vetoharjoittelun opettaminen on aivan kuin mitä tahansa muuta palveluskoiran työtä, koiralle opetetaan ja siltä vaaditaan tietty ihmisen haluama toiminto.

Muutoin nuoren koiran alkuharjoittelussa keskittyisin varsin pitkään vain siihen, että koiralle luodaan raudanluja ja vuoren korkuinen motivaatio vetämiseen. Aina, kun vetovaljaat laitetaan päälle, tehdään vain täysipainoista ja palkkaan johtavaa työtä - ei kielletä vetämästä, ei harjoitella kävelyvauhdissa suuntakäskyjä, ei juoksuteta koiraa valjaat päällä vapaavalintaisella paikalla ja valinnaista vauhtia suksien/potkukelkan/muun välineen mukana. Hyvin pian ensimmäisten toistojen jälkeen koira oppii, mitä on tulossa, kun vetovaljaat kaivetaan esiin - tästä esimakua ehdittiin saada jo kahden päivän viikonlopunkin aikana :) Kun koiralle on kristallinkirkasta, mikä homman nimi on ja treeneissä on edetty siten, että lähtöärsykkeeksi ei tarvita edessä kuljetettavaa tai näytettävää palkkaa, on varsin helppoa lisätä valjaiden ja narun perään mikä tahansa väline - hyvin suurella todennäköisyydellä koiralle on melko yhdentekevää, tuleeko perässä sukset, pulkka tai potkukelkka, kunhan hän saa tehdä sen hommansa, mikä on opetettu. Suksilla nuoren koiran opettaminen on sikäli helpointa, että se on kevyin taakka koiran vetää suksen liukuessa kevyesti ja ohjaajan pystyessä itse vielä auttamaan.

Vanhempien koirien kohdalla tuli tehtyä mielenkiintoinen havainto, miten helposti koira urautuu samantyyppisiin treeneihin. Muutamalla koiralla, jotka pääsääntöisesti ovat vetäneet vain potkukelkkailijaa, oli selvästi havaittavissa ongelmia sopeutua kovempivauhtiseen menoon, jollaista hiihtäjä perään laittamalla olikin tarjolla. Koirat kyllä jaksoivat hyvin omaa, oppimaansa tahtia jytkytellä menemään, mutta hiihtäjän tarjotessa kovempaa vauhtia koira ei pystynytkään kiristämään tahtia, vaan naru löystyi. Hämmennystä moinen kyllä nelijalkaisissakin aiheutti, muutamat ilmeet olivat näkemisen arvoisia :) Tämä ei sinänsä ole suuri ongelma koiralle, treenejä monipuolistamalla ja "vauhtiskaalaa" laajentamalla tilanne korjaantuu nopeastikin - enemmänkin huomio on meille kaksijalkaisille tärkeä. Eri välineet ovat vetotyöskentelyssä erilaisia - suksilla liikkuva hiihtäjä on kevyempi, potkukelkkailija pykälää raskaampi, pulkka täysin kuollut ja raskain paino jne. - ja vastuksen, samalla myös vauhdin, suhteen koiralle on tarjottava erilaisia ärsykkeitä, mikäli kehittymiseen pyritään. Luonnollisesti vastukseen vaikuttavat merkittävästi myös keliolosuhteet ja maasto. Kannattaa kuitenkin hyödyntää niin treenikaverit kuin erilaiset leirit ja muut yhteistreenitkin sen suhteen, että koiralle saisi vaihtelua niin suuntaan kuin toiseenkin vastuksen ja vauhdin osalta :) Tähän sopii osuvasti myös yksi kommentti sunnuntai-iltapäivältä: "Mä lähden ostamaan alennusmyynnistä sukset ja opettelen hiihtämään. Mitä sitä ei koiransa eteen tekisi." :))))))))

Koirahiihtoleireilyä

Lauantai, 28.1. valkeni melko mukavassa kympin tienoilla olevassa pakkasessa ja pikkuhiljaa pihaan alkoi kertyä innokkaiden koirahiihtoharrastajien menopelejä :) Mukana menossa oli niin kaksi- kuin nelijalkaisissakin jo ennestään osaavia kiitäjiä kuin vasta ensi askeleitaan lajin parissa ottaviakin. Lauantain ohjelmassa oli saada koirat liikkeelle siten, että saisimme Harrin ja Päivin kanssa pientä käsitystä siitä, millaista treenin tarvetta kullakin koirakolla olisi. Nuorempien ja aloittelevien koirien kanssa tehtiin lyhyitä vetoja ja kohotettiin motivaatiota. Jo osaavia koiria passitettiin suoraan koko 1,7km kierrokselle ja hyödynnettiin muita koirakoita kannustimena ja kiriapuna. Peltoaukea tarjosi monin paikoin hyvän näkyvyyden koirakon menoon, joten sekä hiihtäjän että koiran liikettä oli helppo tarkkailla ja ehdottaa viilauksia. Myös omat koirani pääsivät baanalle - aiheuttamansa sekasorron ja pahennuksen (omalle ladulle Meggiksen mielestä saa paskoa, vaikkei muut kehtaisikaan...) lisäksi 9-vuotias rautarouva Meggis esitti ihan kellollakin mitaten huippukyytiä saadessaan Harrin kuskikseen. Ikä ei ole este, vain pienehkö hidaste, tuntui Meggis toteavan ja nautti silminnähden päästessään irrottelemaan.

Iltapäivällä ohjelmassa oli hiihdon tekniikkaharjoituksia. Porukka treenasi erilaisia harjoitteita kahdessa eri ryhmässä allekirjoittaneen ja Harrin ruoskittavina ja ensivaikutelma oli, että jokaisen hiihtotekniikkaan saatiin selvästi näkyviä parannuksia aikaan. Onni ja autuus ei tietenkään yksi treenikerta ole, mutta toivottavasti jokaiselle jäi jotakin kättä pidempää jatkaa treenejä myös omin avuin :)

Sunnuntai valkeni kipakassa pakkasessa, aamuseitsemältä mittarissa oli -21 astetta. Pikkuhiljaa keli kuitenkin lähti lauhtumaan ja selvästi kostumaan, pientä lumisadettakin aamupäivän mittaan taivaalta tarjoiltiin. Hiihtotreenejä jatkettiin ja ladulle saatiinkin reipasta sutinaa ja monta koirakkoa pienin välimatkoin kirittämään toisiaan. Erilaisia treenimuotoja nähtiin ja monipuolisesti aiheesta keskusteltiin viikonlopun havaintojen ja aiempien kokemusten pohjalta. Myös vähemmän hiihtäneet ohjaajat uskaltautuivat lähes kaikki oman koiransa kanssa liikkeelle ja se jos mikä oli erityisen ilahduttavaa! Kokonaisuudessaan leiriläiset olivat todella hyvällä ja aktiivisella asenteella mukana, oli hienoa seurata oivalluksia ja onnistumisia :) Meidän taloutemme järjestävänä tahona kiittää hauskasta viikonlopusta koko porukkaa & erityiskiitokset koutsausurakasta Ouluun Harrille ja Päiville!

Leirin nuorimpia osanottajia, Uhma l. Bäbies Garden Proud to be Loud vetämässä ensimmäisiä treenejään sekä omistaja-Sipiä :)

Toinen nuorukainen, Uhman veli Möhkö (Bäbies Garden Pirate Bay) vauhdissa :)

Porukan kolmas "teini" Leo l. Dobechester DaVinci ja Jenni - tällä kaksikolla meno alkoi sujua kuin vanhoilla tekijöillä. Tässä kuvassa tullaan maaliin jo ensimmäiseltä kokonaiselta kierrokselta.

Valjaissa kokeneempi koira, Mila l. Viva'la Rosa Geneva Rosa, joka tehokkaasti opetti omalta osaltaan hiihtäjäänsä lajin saloihin :)

Tällä kaksikolla on takanaan jo useamman lajin onnistuneita ja menestyksekkäitä startteja, Mira & Iidu l. Denwest X-mas Dream viilettävät tyylikkäästi takasuoraa.

Iidua myös hiukan irroteltiin, tässä spurtataan :)

Tässä kuvassa itselläni narussa Bebe l. Bäbies Garden Million D'Baby.

Takasuoraa mennään Viton kanssa, Kriegerhof Testarossa.

Ja tässä Cami, Deep Delight Catchy Cathy, jonka kanssa meillä onkin treffit puolentoista viikon päästä uudelleen samoissa merkeissä ;)

Harri Camin ja Sonan, Famke v. Eysingastate, kera.

Ahkeria "hiihtokoululaisia" :)

... eikä treenit menneet hukkaan, Marke uskaltautui sunnuntaina suksilla Remun (Kriegerhof Urban Legend) kyytiin ja niinpä vaan kaksikko vetäisi koko kierroksen läpi :) Tässä koirakko maalissa itsensä ylittäneinä.

Täällä taas!

Pahoitteluni - takana melkoisen kiireiset liki pari viikkoa leirivalmisteluineen, lakon tehneen auton ja parin muunkin pikku askareen myötä, joten blogin päivittäminen sai jäädä. Koitetaanpa nyt päästä ajan tasalle :)

Viime viikon treeneissä pikku hiljaa pääsi jo hiihtämisen makuun, lisäsin alkuviikosta vähän tehoja touhuun ja kroppahan kykeni suoriutumaan silti. Sykettä sai hilattua 180 tuntumaan ja palautuskin toimii jollakin tavalla - ei suurta aihetta juhlaan vielä toistaiseksi, mutta ei täysin lohdutonkaan ennuste. Kuntopiiriä ja potkukelkkailua kuljetettiin hiihtämisen ohella treenimuotoina, etenkin kun pakkanen alkoi pureskella ja sai kelin perin nihkeäksi suksen alla. Mukavan vasteen antoi myös loikka- ja nopeusharjoitus, tuntuma lihaksistoon koheni huomattavasti. Torstai ja perjantai viime viikolla tehtiin kevyttä treeniä ja valmistauduttiin viikonvaihteen tiedossa olevaan urakkaan - tontille saapui kaikkiaan 17 dobermannia valjakkohiihtoleireilemään :)

Leirin yleisiä tunnelmia ja kuvasaastetta seuraavassa postauksessa tarkemmin - omalta osaltani voin todeta, että kahden päivän jälkeen olo oli kuin huolella selkäänsä olisi saanut. Lauantaina narussa hiihdettävänäni käväisi useampikin eri koira ja kierroksia kertyi... no, jokunen. Havaittua tuli, että tasapaino suksella ei edelleenkään ole niin hyvä kuin pitäisi ja lauantai-iltapäivän tekniikkaharjoitus tuli itsellekin tarpeeseen. Vauhtia ja tehoa sen sijaan pystyi säätelemään yllättävänkin hyvin ja mikä tärkeintä, valtavan hauskaa koirien kanssa kiihdyttely oli :)

Leiriviikonloppuun päättyi myös kahden viikon ruokavaliojakso - lopputuloksena -5kg ja hiihtohousut eivät enää ahdista, katsotaan nyt sitten, mitä lähtee tapahtumaan jatkossa...

-3

Ensimmäinen viikko ja -3kg.

Tässä tämän päivän päivällinen - 200g naudan sisäfilettä, salaattia, ananasta ja päärynää. Ihan mukava vastapaino kaikki kaksi kananmunaa sisältäneelle lounaalle ja vedestä ja teestä koostuneelle aamiaiselle...

Vaikka salaatti, hedelmät ja vihannekset ovat vilpittömästi ihan hyviä, tietyille asioille silti herkistyy. Töissä on ollut tarjolla jäätelöä, pullaa, suklaata, keksejä sun muuta lähes joka päivä. Ei auta mennä edes lähelle kahvihuonetta. Tosin mitä sitä suotta, kun se kahvikin on toistaiseksi jätetty pois, mitäpä sitä pelkällä huoneella. Kaupassa käydessä tilastollinen tosiasia näyttää olevan, että vähintään joka toinen ihminen kassajonossa on valinnut ostoksiinsa suklaata. Mitä muuta sen lisäksi? No en mä sitä tiedä, mä näen vain ne suklaat. Pidän siis pienoisena saavutuksena, että viikko on mennyt ilman repsahduksia - vielä olisi se toinen kuitenkin työstettävä.

Potkitaan, potkitaan

Perjantai oli sitten se uskoa koetteleva päivä - kun ei suju, niin ei kerta kaikkiaan suju. Nooooo, ärripurria joku tovi ja yön yli asian hauduttua nokka suunnattiin viikonlopuksi palkkatöihin. Työpäivän jälkeen lauantaina suunta salille ja siellähän pikku kiukusta ei ole kuin pelkkää hyötyä. Jalkaprässi sai kyytiä ja kyykkyjä ähellettiin ihan huolella. Näin vanhemmiten noihin teinivuosiin verrattuna elimistön kaikki reaktiot hidastuvat, nytkin siis tiesi odottaa, että vasta sunnuntai-illaksi on reidet ja pakarat tuhannen tiltissä. Yritin sitä ongelmaa pienesti etukäteen jo hoitaa, sunnuntaiaamuna laitoin kellon soimaan ennen sianpieremää eli puoli viideltä ja singahdin saman tien koirien kanssa neljän kilometrin kelkkailulenkille. Kyllähän muuten herätti - jos ei jo silkka viima ja pöllyävä lumi, niin viimeistään ne silmäkulmaan silloin tällöin koiran tassuista kolahtavat jääkokkareet. Oli aamupimeän reissusta kyllä se tavoiteltukin hyöty eli pienesti jalat vertyivät ja startti muutoin päivään helpottui kummasti. A vot, suihkun kautta ahkeroimaan työpäivä.

Iltasella, kun kansalaisvelvollisuus äänestyskopissakin tuli hoidettua jo ennakkoon, nappasin sukset alle ja koiran eteen. Huoltopäällikkö on viikonlopun ahkeroinut ja paitsi että reittiä on syntynyt aimo pätkä lisää, on tuo pellon 1,7 km jo aikas pramea - leveyttä alkaa baanalla olla kuin Holmenkollenilla, kyllä siinä kelpaa koirakoiden ohituksia harjoitella. Edellispäivän salitreeni painoi jäsenissä niin maan vietävästi, mutta se oli tiedossakin. Parinkymmenen minuutin sinnittelyn jälkeen alkoi helpottaa, joten sikäli onnistui tämänkin treenin tarkoitus - saada kroppa aloittamaan palautuminen. Nelisenkymmentä minuuttia kului suksilla vuoroon koiran vedossa ja vuoroon koira irti.

Hyvin tuli huomattua sekin, mitä merkitystä sillä treenitavalla koiran suoritukseen on. Ne pari talvea, jotka Parisin kanssa on kilpailustartit tavoitteena treenailtu, on tosiaan keskitytty hyvin monipuolisesti erilaisiin treeneihin ja pidetty hyvää huolta koiran motivoinnista ja palkkauksesta. Nyt, kun viime kaudesta lähtien on näiden omien karvajalkojen kanssa harrasteltu lähinnä kunnon ylläpitämiseksi kaikenlaisten välineiden kanssa (pulkka, potkukelkka, kesällä kärry jne.) ja lähes täysin aina tuplavaljakkona, niin nytpä  ladulla näkyy ennenkuulumattomia piirteitä: koira vilkuilee olkansa yli, joko mahtaisi vetäminen riittää, selvästi himmailee vedossaan nousuosuuksilla ja saattaapa päästää narun löystymään alamaaosuuksilla. Moiset temput eivät tulleet kilpahiihtokoira-Parisilla pieneen mieleenkään, vaan polte oli aina eteenpäin ja aina täysillä. Tästä suora aasinsilta tuonne koiran treenaamishöpinään - kannattaa alusta lähtien keskittyä niihin treeneihin ja pyrkiä aina täysipainoiseen suoritukseen. Harva lajia aloitellessaan asettaa mitään valtavia kilpailullisia tavoitteita itselleen sen enempää kuin koiralleenkaan, mutta nälkä saattaa kasvaa syödessä... Koiran kanssa on helppo lähteä starttaamaan myös numerolappu rinnassa, jos tietää sen oppineen työskentelemään varauksetta kaikissa olosuhteissa, aina parhaansa yrittäen. Piirteestä ei ole mitään haittaa "vain" harrastellessa erilaisia vetolajeja, joten mitään hallaa laadukkaasta treenaamisesta sinänsä ei aiheudu, ohjaajalta vain vaatii enemmän panostaa treeneihin ja suunnitella ne etukäteen siten, että koiran motivaatio pysyy yllä. Täytyy myös muistaa, että koira aistii kyllä, onko perässä tuleva ihminen hommassa vakavissaan. Kaikki vetolajit ovat yhdessä, koirakkona/valjakkona tekemistä, yrittämistä ja onnistumista - aika kärkipäähän kokemusskaalaa se tunne nousee, kun kisassa vielä viimeisellä kilometrillä näet ja tunnet, että koira todellakin antaa kaikkensa ja työskentelee ja yrittää koko sydämellään. Kummasti se antaa potkua omaankin menoon, vaikka kuinka jo tennari tai suksi painaisi. Kuten tuosta kertomastani esimerkistä Parisin osalta huomaa, kyllä sen yltiöpäisen yrittämisen saa sammutettuakin - tekee vain riittävän pitkään riittävän tylsiä ja riittävän helppoja harjoitteita, kuten meillä ;)

Tässä kiitellään hyvästä työstä hiihtokoiraa keväällä 2010 rotumestiksissä, olemme Parisin kanssa vasemmanpuoleisin koirakko eli pronssia helähti.

Aaarrrrrgggghhhhh

En pysty. En jaksa. Ei sen puoleen, ei kyllä mikään sujukaan.

Eipä tästä päivästä juuri ole sen enempää sanottavaa.

Torstai on toivoa täynnä?

Tiistain kuntosalin päälle vuorossa oli keskiviikkona pitkähkö työpäivä ja vain palauttava puolen tunnin kelkkailulenkki koirien kanssa. Jostain syystä oikea ojentaja(npaikka) vaikutti pienesti venähtäneen, sillekin teki hyvää vain kevyt aktivointi ja päälle kylmähoito. Kylmäpussi ja kylmägeelit ovat muuten myös koirille toimivia lihaskipujen lievittäjiä, joita kannattaa kokeilla ensihoitona pieniin ontumisiin tai lihasarkuuteen.

Tänään työpäivän päälle vuorossa oli hiihtolenkki. Lunta on tupruttanut päivän taivaan täydeltä, mutta onneksi kotihuolto oli oman työpäivänsä päälle jaksanut ja ehtinyt ajaa reitin auki ja latupohja alkaa olla siinä mallissa, että treenin viimeiset 2 + 2 kilometriä pääsin jo hiihtämään koiran kanssa. Lumentuloa ei voi estää, joten toki matkaa taitettiin parin sentin märässä, uudessa lumessa - luisto nolla, tai perinteisemmin kuvattuna kaikki se, mitä hartioista lähti. Siitä huolimatta meillä ei Parisin kanssa tainnut kummallakaan olla riemussa rajaa, kun pitkästä aikaa päästiin niihin "oikeisiin vetohommiin" :) Hiihtolenkin päälle käytiin molempien karvajalkojen kanssa vielä kolme kilometriä pinkomassa potkukelkan kera. Kuvia valitettavasti illan pimeydessä ei riemuista saatu, ehkä huomisen vapaapäivän puitteissa sekin onnistuisi.

Ruokavalion noudattaminen on toistaiseksi onnistunut, vaikka pitkin päivää ahneella onkin sinnikkäästi ollut nälkä. Kahden viikon ruokavalio ei perustu mihinkään tiettyyn, nimettyyn laihdutusismiin, vaan sen on elimistön ja suoliston toiminta lähtökohtana luonut vuosia sitten yksityiskäyttöön ravitsemus- ja liikuntatieteisiin perehtynyt lääkäri. Päivittäisille lounaslistoille kuuluu paljon salaattia, vihanneksia ja hedelmiä, mutta myös useampana päivänä täyslihaa sekä kalaa ja kanaa - joskaan mitään mausteita ei tule käyttää. Näin neljän päivän jälkeen voi jo todeta, että olo on selvästi virkeämpi ja turha turvotus kehosta on hävinnyt. Pikkuhiljaa pienin askelin myös paino hilautuu konkreettisesti alaspäin. Tässä tämän päivän poikkeuksellinen herkkulounas (?!?), sillä siihen sisältyi kananmunan ja keitettyjen porkkanoiden lisäksi myös luksusta, 100g juustoa ;)

Määriteltyjen päivän aterioiden lisäksi syön B-, C- ja E-vitamiinia sekä magnesiumia. Ja näköjään ajoittain myös ibuprofeenia, koska kroppa heittelee vastalauseita sieltä sun täältä tällaisiin intoiluihin ;)

Eilen illalla viimein muistin saattaa konkreettisen toteutuksen asteelle myös leposykkeen seurannan. Leposyke mitataan illalla nukkumaan käydessä ja aamulla välittömästi heräämisen yhteydessä - on mahdollista käyttää sykemittaria, mikäli vyö ei tunnu epämiellyttävältä tai mitata syke ranteesta ihan perinteisellä menetelmällä kellon kanssa minuutin ajalta. Mittaus tulee suorittaa rauhallisessa ja rennossa tilassa, kuten ehkä  leposyke sinänsä jo sanana kertoo. Idea leposykkeen seurannassa on, että se antaa viitteitä kehon rasitustilasta reagoiden tehtyihin harjoituksiin sekä pidettyihin lepopäiviin - tai näin pitäisi tapahtua. Ellei pieniä sykevaihteluita tapahdu, harjoittelua on syytä tarkistaa. Jos leposyke pitkään on totuttua korkeammalla tasolla, on myös syytä alkaa reagoida kehon rasitustilaan keventämällä harjoittelua tai pitämällä lepojakso. Sykelukemien tulkinta siis edellyttää pidempiaikaista seurantaa. Leposyke on varsin henkilökohtainen riippuen muutoinkin kunkin henkilökohtaisesta sykekaaviosta. Tiettyjä lainalaisuuksia kuitenkin on, kuten se, että säännöllisen kestävyyslajien harjoittelun myötä leposyke putoaa alemmas, hyvin tyypillisesti aktiivisella kuntourheilijalla alle 40bpm:n, omakohtaisesti nuoruusajan aktiivivuosina jopa alle 30bpm. Itselläni vertailukohta on tällä hetkellä huono, sillä pidempiaikaiset seurantajaksot ovat olleet peräisin niiltä edes vähän aktiivisemmilta harjoituskausilta ja siten viimeisimmätkin tiedot ovat kaudelta 2009-2010. Näin lyhyemmälläkin jaksolla pystyn kuitenkin seuraamaan lyhytaikaisia vaihteluita ja sitä silmällä pitäen seurannan aloitinkin - keskiviikon iltasyke 52, torstaiaamu 40. Aamusykkeen ollessa noinkin matalalla sietää tulevien harjoitusten tehoa nostaa ihan vain sen mukaan, mitä tottumaton kroppa jaksaa ja sietää, vielä ei tarvitse uhrata ajatustakaan sen enempää kokonaisrasitukselle.

Väliaikatiedote ;)

Eilinen, vielä vapaapäivä meni sujuvasti uutta ruokavaliota murehtiessa. Aamiaiseksi mukillinen teetä, lounaaksi kaksi kananmunaa, joka väliin Vichyä... Huoh, great. No, siitä se lista sitten parani, illalla nälän hoiteli parinsadan gramman pihvi ja aimo kasa salaattia. Eilisen treenipuolta oli aamun potkuttelulenkki koirien kanssa, 6km raikkaassa -12 asteen kelissä kävi hyvin aamulenkistä. Sen päälle kolme varttia rauhallista hiihtoa, pikkuhiljaa alkaa tuntua olo edes jotenkin kotoisalta suksilla. Iltasella vielä parin kilometrin verran tekniikkatreeniä eli sauvoitta luistelua eri rytmityksin.

Tänään oli vuorossa vierailu kuntosalille. Jalkapainoitteinen (sillä sitähän luisteluhiihtokin on) treeni, etukyykkyjä, porrasnousuja, askelkyykkyjä - jotka sitten hyytyivät polven vihoitteluun. Sekaan kulmasoutua, ojentajia, vähän vatsaa ja ai että, miten hyväksi kipeytyykään koko kroppa huomisiltaan mennessä!

Koiran treenaamisesta kirjoittamani lyhyt pintaraapaisu on selvästi kiinnostanut. Aihetta voisi olla hyvä lähestyä myös ihan kestävyysharjoittelun peruspalikoihin tutustumalla, ainakin tällaiset ihan asialliset ja informatiiviset linkit aiheesta löytyi pikaisesti etsimällä:
Polar - kestävyysharjoittelu
Norvital terveystietoa
Polarin sivuilla oli laajemminkin tutustumisen arvoisia artikkeleita - sitäkin silmällä pitäen, että kuten tuolla edellä kirjoitin, samat lainalaisuudet ja periaatteet toimivat niin kaksi- kuin nelijalkaistenkin urheilijoiden kohdalla.

Loppuillan ohjelma nelijalkaisen aktiiviliikkujan mallin mukaisesti, venyttely on pop ;)

Koiran treenaamisesta

Jos vaikka muutama sana sen koirahiihdossa kovin olennaisen osan, KOIRAN, treenaamisesta. En tässä vaiheessa ole vielä omaa kaksikkoani tuolle "kotiladulle" päästänyt, pohja on sen verran pehmeä, ettei vielä oikein kunnolla koiraa kanna. Toisekseen en kovin ryppyotsaisesti näiden kanssa muutoinkaan enää vetolajeja treenaa, molemmat leidit ovat ikänsä/muiden terveysseikkojen puolesta jo vetostarteista eläköitettyjä, vaikka mieli kyllä hommaan palaa edelleen satasella kummallakin. Kisakoiraksi mulle sinnikkäästi ja moneen otteeseen on tarjottu jompaakumpaa Päivi Rytivaaran & Harri Hatusen hankikiitäjistä - Cami & Sona esitellään tarkemmin omilla sivuillaan. Tietäen Päivin & Harrin osaamisen ja motivaation koiran kouluttamiseen ja treenaamiseen tässäkin lajissa, oli heidän tarjouksensa koirasta yksi suurimmista syistä alkaa tätä leidiä liikuttaa kohti kisakuntoa ;) Viime talvena otin jo kummankin likan kanssa ensituntuman kisaamiseen eli startti per puikkonokka käytiin helmikuussa - mitäpä siitä sanottavaa, hommansa osaavan ja huippukuntoisen koiran kanssa on todella ilo lähteä ladulle. Nyt viisaammat sanoisivat, että eikö se olisi ollut helpompaa treenata, vaikka kevyemminkin, pitkin kesää kuin alkaa nyt sitten rypistellä - no, olisi tietenkin. Kaikki kuitenkin vaikuttaa kaikkeen ja pohjimmiltani olen patalaiska urheilemaan yhtään mitään, ellei sitä timantinkirkkaaksi hiottua tavoitetta ole asetettu ja taottu kalloon ja kun ei näin ole ollut, niin.....

Mutta otsikkoon palatakseni, dobermann on melko kiitollinen koira alkaa harrastaa erilaisia vetolajeja. Tiivistetysti alkuharjoitukset (sen jälkeen, kun koira on tottunut välineisiin ja jonkinlaiset ohjaavat käskyt on koulutettu) tehdään siten, että koiralle mieluisen palkan, esimerkiksi jonkun lempilelun, vie avustaja näköetäisyyden päähän ja tämän jälkeen koira päästetään vetämään palkalle. Luonnollisesti koiraa kehutaan ja kannustetaan sen innostuessa vetämään ja avustaja puolestaan pitää huolen siitä, että palkka tulee hyvässä vetovaiheessa kun perille on ehditty. Itse en KOSKAAN koiran ollessa vetovarustuksessa eli ko. valjaissa, KIELLÄ koiraa vetämästä - vaikka kuinka olisi itsellä hankaluuksia sulalla maalla juosten pysytellä perässä, koira tekee oikein, mitä kovemmalla innolla se vetää, joten ohjaaja pitää siinä kohtaa huolen omista ongelmistaan ja antaa koiran tehdä työnsä. Pikkuhiljaa matkaa kasvattamalla ja näköärsykkeen hävitessä päästään treeneissä etenemään, mutta itse pidän tärkeänä sitä, että koira joka tapauksessa, erityisesti alkuvaiheessa, AINA palkataan treenin päätteeksi. Samaa menetelmää voi käyttää esimerkiksi ylämäkien treenaamiseen - niissä kun saattaa käydä niin, että vauhdin väkisinkin hidastuessa koira herpaantuu ja kääntyykin haukkumaan/odottamaan jne. narun päässä tulevaa ohjaajaa. Mäen alla koiralle voi näyttää, että palkka lähtee avustajan mukana mäen päälle, tässä vaiheessa ei pitäisi olla enää oleellista, vaikkei näköetäisyydelle enää jäisikään. Koira perään nousuun ja mäen päältä voi vielä vaikka avustaja lähteä palkan kanssa "karkaamaan" koiran saatua näköyhteyden - mikäli koira on alkutreeneissä saatu hommaan motivoitua, se ei varmasti ehdi matkalla jäädä miettimään, että pitäisikö tuota narussa roikkuvaa ja hidastelevaa mätisäkkiä käydä komentamaan kovempaan vauhtiin, vaan pyrkii kaikin voimin palkalleen. Erilaisia treenivariaatioita voi tehdä vaikka minkälaisia ja mielikuvitusta pitää ja kannattaakin käyttää, mutta tällaisella mallilla pääsee joka tapauksessa koiransa kanssa alkuun.

Koiran kunnosta sitten... Normaali koiranomistaja lenkkeilee koiransa kanssa metsässä, koira saa juosta vapaana ja saattaapa omistaja joskus toteuttaa saman fillarillakin liikkuen. Lähtökohtaisesti koira pysyy hyvässä ja sopivassa kunnossa, kun se saa riittävässä määrin liikkua vapaana. Jos koiran kanssa tähtää suunnitelmallisesti kilpailemaan vetolajeissa, koiran kuntokin tarvitsee kuitenkin räätälöityjä harjoitteita. Samalla tavalla kuin ihminen, koiraa täytyy harjoittaa niin nopeuden, voiman kuin kestävyydenkin suhteen. Työ vain on vaativampaa kuin ihmisen kohdalla, koska koira ei osaa kertoa tuntemuksistaan ja toisekseen se työskentelee aina täysillä - koiralle et voi sanoa, että tänään tehdään sellainen 60% maksimitehosta oleva pyörälenkki. Koirilla, kuten ihmisillä, on myös rakenteellisia eroja, mikä vaikuttaa niiden juoksurytmiin ja juoksutekniikkaan ja tätäkin on jossakin määrin mahdollista harjoittaa.

Kestävyysharjoite koiralle on esimerkiksi pitkäkestoinen pyörälenkki, jolla koira juoksee vapaana = ei vedossa sellaisella nopeudella, että se joutuu ylläpitämään askellajina laukan mutta ei erityisesti ponnistelemaan vauhdin vuoksi. Lenkin pituuden määrää koiran taso ja tavoitteena olevan lajin kilpailumatka/suorituksen pituus, kyse voi treenien suhteen olla esimerkiksi 5-30km matkasta. Myös hiihtämällä toteutus onnistuu, erityisesti etelä-Suomessa vain on valitettavan vähän paikkoja, joissa koiraa voisi kuvitella juoksuttavansa hiihtolenkin ohessa vapaana. Voimaa tuottava harjoite voi olla esimerkiksi edellä kuvattu mäkiveto useita kertoja toistettuna. Myös koiran juoksuttaminen jyrkähköä rinnettä tai vaikka hiekkakuoppaa edestakaisin ylös ja alas kahden ohjaajan välillä on toimiva harjoite. Tietynlaista lajivoimaa on mahdollista harjoittaa myös taakkaa, esimerkiksi autonrengasta, vetämällä, mutta tässä täytyy kiinnittää erityistä huomiota välineiden, liikeradan ja vetopisteen ergonomiaan, joten mistään hetkellisestä päähänpistosta en suosittele sitä kokeilemaan - huonolla toteutuksella lopputulos ei ole se, mitä toivotaan, vaan kipeytynyt koira. Nopeusharjoitteeksi soveltuu hyvin esimerkiksi perheen koirien tai kaverikoirien "kilpajuoksu" ohjaajalta toiselle vaikkapa jalkapallokentällä tai muulla tasaisella alustalla. Hiukan pidemmällä matkalla voi kokeilla vaikka sitä, että avustaja jää pitämään koiraa kiinni ohjaajan lähtiessä pyöräilemään tai hiihtämään "karkuun". Ohjaajan saatua pienen etumatkan koira päästetään kiihdyttämään perään siten, että kokonaismatkaa kiihdytykselle kertyy joitakin satoja metrejä. Yhtenä harjoitteena, jolla on mahdollista jonkin verran myös ohjata koiran juoksutekniikkaa, voi käyttää koiran juoksuttamista pitkään, siinä määrin loivaan alamäkeen, että koiran on vielä kuitenkin mahdollista pysyä pyörällä tai suksilla laskevan ohjaajan tuntumassa, jolloin se kannustaa koiraa jatkuvasti yrittämään parhaansa eikä liian jyrkkäpiirteinen maasto aseta rajoitteita askeleelle. Eläin on siitä viisas, että se pyrkii löytämään taloudellisimman tavan kovassakin vauhdissa edetä, joten tällaisilla harjoitteilla on mahdollista alamäen juoksutekniikkaa saada ehkä hiukan hiottua. Toistojen määrän kaikkien harjoitteiden suhteen ratkaisee koiran kunto, myös aina päivän kunto - ohjaajan tulee koirastaan havaita väsymyksen merkit ja osata ratkaista, mikä on sopiva määrä. Tämä ei ole helppo tehtävä - hyvin motivoitunut koirahan kyllä tekee vielä paljon jaksamisensa rajojen ylikin töitä, mutta se ei välttämättä ole järkevää eikä tuota harjoituksesta haluttua tulosta.

Mitä enemmän koiraa treenataan, sitä enemmän tulee huomiota kiinnittää harjoitusten rytmittämiseen (kuten ihmisilläkin) oikeanlaisen tehon ja halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Lihashuoltoa ei myöskään saa unohtaa, yhtä lailla koiran elimistö ja lihaksisto rasittuu kuin meillä kaksijalkaisillakin. Koirille löytyy hieronta- ja fysioterapiapalveluita, joita kannattaa hyödyntää. Markkinoilla on myös erilaisia lihashuoltoa tukevia hoitotuotteita koirille, joista itselläni erityisesti Back on Track -loimista on varsin positiiviset kokemukset - tarkemmin voit tutustua tuotteeseen tästä linkistä. Varusteisiin ja välineisiin tulee muutoinkin kiinnittää huomiota - koiran kannalta sopivat ja hyvin istuvat valjaat ovat onnistuneen suorituksen ja mielekkään harrastuksen kannalta kaiken a ja o. Erilaisia valjasmalleja on markkinoilla pilvin pimein ja sovittamatta ei valjaita tule ostaa - valjaat eivät saa vedossa ajautua kainaloihin, ne eivät saa painaa/estää hengitysteitä, vetopisteen tulee sijoittua oikein, tässä nyt alkuun ratkaisevia tekijöitä sopivan valjasmallin valintaan. Vetovaljaat ovat myös täysin eri asia kuin talutusvaljaat tai johonkin muuhun käyttöön tarkoitetut valjaat. Seuraavista voi ainakin alkaa etsiä omalle koiralleen sopivia varusteita: Valjakkourheiluliiton postimyyntikauppa, Non-Stop Dogwear.

Toivottavasti tästä pläjäyksestä on jollekulle hyötyä ajatusten herättäjänä, harrastamiseen innostajana tai monipuolisempien treenien suunnittelemisessa :) Suomesta löytyy maailman huipputason osaamista ja menestystä niin sulan maan lajien kuin talvilajienkin osalta - itselläni ei tietotaito kovin pitkälle toistaiseksi riitä, mutta apuja on lajien harrastajilta, ihan vaikka niiltä maailman huipuiltakin, kysymällä varmasti saatavissa. Liikunnan iloa nelijalkaisten ystävienne kanssa!

Puuuuuhhhhhh.

Tänään aamu on aloitettu kymmenen asteen pakkasessa reippaasti koirien kanssa noin vitosen potkuttelulenkillä (tai no, höpöhöpö – tien ollessa noinkin jäässä se oli lähinnä kuskille tasapainoharjoitus, siinä mitään potkimaan ehtinyt) ja pienellä puolen tunnin kuntopiirillä apuvälineinä keppi, tasapainolauta ja jumppapallo – pari vatsalihasliikettä, pari kyykkyä ja selkälihasten paikoillekin jotakin ärsykettä. Painaa, painaa jäsenissä oudokseltaan, mutta periksi ei anneta. Erityisen positiivinen huomio on, että pienikin liike selvästi aktivoi parempaan suuntaan tuota hartiaseudun ongelma-aluettani ja pää alkaa pikkuhiljaa kääntyä jopa normaaliin verrattavasti :) Päälle ruhtinaallinen aamiainen – pekonia, kananmunia ja uunituoreita, omin käsin pyöräytettyjä juustosämpylöitä. Täytyy nauttia nyt vielä viime metreillä, maanantaiaamusta lähtien koittaa nimittäin tämän akan historian ihka ensimmäinen ruokavaliodieetti ja suunnitelma ei näytä todellakaan miltään kulinaristin unelmalta. Olen tähänastisen elon aikana ratkaissut painonhallinnan tarpeen aina lisäämällä liikuntaa tarpeen mukaan, mutta jotenkin sekin on kovin hankalaa, kun riittävän alas ehtii vajota. Sitä ei kerta kaikkiaan vaan pääse alkuun – ei huvita, ei jaksa, ei ehdi, on niin pimeääkin, vastatuuli ja kaikki muut mahdolliset tekosyyt. Nyt ei taida muita vaihtoehtoja oikein olla kuin pitää itseään tiukasti niskasta kiinni ja yrittää selviytyä. Maitotuotteiden ja hiilihydraattien ollessa pannassa tosin epäilen, että ennen ensimmäisen viikon loppua jo kuolaan täyttä häkää koirien kuppiin menevää piimää ja kermaviiliäkin… puhumattakaan, millaisia painajaisia tulen näkemään omatekoisesta pastasta ja lasillisesta hyvää punaviiniä. Onneksi dieetin aloittamisesta tehtiin talouden herkkupers… siis –suiden kesken kollektiivinen päätös ja aloitamme mieheni kanssa molemmat kahden viikon kidutuskauden. Todellakin, ONNEKSI – iltasella yhtä porkkanaa pureskellen nukkumaanmenoaikaa odotellessa nenään leijuva kermaisen pasta carbonaran tuoksu olisikin johtanut mitä suurimmalla todennäköisyydellä jonkinasteiseen perheväkivaltaan ;D

Treeniohjelman runkokin on nähnyt päivänvalon. Nämä alkupäivät keskitytään kropan häkellyttämiseen hikoilulla eli jonkinlaisen liikunnasta aiheutuvan tuntuman hakemiseen ja alkuviikosta käyn vierailemassa kuntosalilla tehokkaan jalkatreenin merkeissä. Katsotaan nyt, mihin tässä rahkeet riittää ilman että polvet paukkuu hajalle, mutta tehokkuutta tuleekin tässä yhteydessä tulkita subjektiivisena määreenä ;) Välissä vähän palautellaan eri muodoissa, punttitreeni uusitaan loppuviikosta ja sen jälkeen testataan, mitä tapahtuu, kun suksille lisätäänkin hiukan tehoja. Jos siis sattuu tennarit enää nousemaan sängystä tuossa vaiheessa ilman pyörätuolia. Hyvin suunniteltu on kuitenkin puoliksi tehty, vai miten ne sanoo ;) Suunnitelmallista treeniä olen toki teinivuosinani vääntänyt tuon koko kilpahiihtoaikani eli noin kymmenen vuotta, ihan vieras ajatus ei siis ole. Olen itsekin suorittanut valmentajatutkinnoista hiihdon B-lajiosan ja jokusen vuoden valmentanut oman kasvattajaseurani muutamia junnuja, joten joitakin tietueita tuolta ajalta satunnaisesti palailee hyödynnettäväksi näissä tilapäisissä mielenhäiriöissä. Myös miehelläni on eri lajien maajoukkuetason kilpaurheilijoiden kuntovalmennuksesta taustaa eli kaikupohjaa ajatuksille saan myös sieltä – ja tietenkin kullanarvoista tukea.

Keskipäivän huitteissa avannonsahausjumpan jälkeen kävin ulkoiluttamassa taas suksia. Keli ei merkittävästi eilisestä ole muuttunut, mutta vauhti parani ja sykemittarikin näytti säädyllisempiä lukemia – 50 minuuttia, keskisyke 149, maksimi 160. Yllättävää, että lukemat hilautuivat tuohon suuntaan, mutta eipä valiteta, sillä oikea suunta se on – se on sitten seuraavien päivien murhe, millaista aaltoliikettä alkaa tapahtua ;)  Pitäisi varmaan jonkinlaista suksihuoltoakin suunnitella, nuo kapulat on taas sellaisessa kunnossa, että Oulun huoltopäällikkö ja voiteluvelho saa slaagin, kun ne eteensä saa… Päivän jäljiltä kroppa kyllä huutelee hoosiannaa sieltä sun täältä, kokonaisvaltaisesti on melko raato olo. Toisaalta musta tuntuu, että koko päivän on ollut näissä tämän päivän puuhissa tasaisesti hiki eikä se lopu vieläkään, nyt meinasin lähteä nimittäin pesemään iltapuhteiksi saunan ;D Palkkiona kuitenkin odottaa hyvät löylyt ja kuvastakin näkyvä, se aikaansaatu avanto - kylmähoito muuten on varsin toimiva apupalautuskeino pienemmässäkin mittakaavassa, ihan vaan vaikka sääret kylmävesiämpäriin upottamalla saa itselleen raskaan päivän jälkeen lähestulkoon uuden elämän, suosittelen kokeilemaan ;)

Ensimmäiset kilometrit

No niin, aamupäivän ratoksi tuli kulutettua noin tunti kaikenlaisten kamojen etsimiseen, hiki tuli jo siitäkin. Kauppareissun ja muiden pakollisten askareiden jälkeen iltapäivän puolella kävin kuitenkin ensin oman koirakaksikon liikuttamassa Kickspark-lenkillä, tämä kapine tarkemmin esiteltynä löytyy täältä. Kyseessä on siis alumiinirunkoinen potkukelkka, jota ainakin koiraharrastajat ovat sankoin joukoin innostuneet hyödyntämään koiriensa kuntoharjoittelussa yhtenä välineenä. Kelkka on kevyt, helppo ohjailla ja säädöt saa kaikenkokoisille potkijoille sopiviksi. Viiletimme pitkin kylätietä kuuden kilometrin verran, mutta kahdeksan jalan kiitäessä vauhti ei juurikaan alle kolmenkympin putoa, joten montaakaan potkua ei itse ehtinyt (=tarvinnut) ottaa. Ohessa kuva kelkkailutouhusta talvelta 2010.

Karvajalkojen viihdyttämisen jälkeen oli sitten oma vuoro hypätä suksille. Lumen vihdoin laskeuduttua tänne Päijät-Hämeen tasollekin harrastusolosuhteeni ovat aika kiitettävät - asun keskellä peltoja tien päässä ja pellot omistavan maanviljelijän kanssa on tehty sopimus siitä, että talvisin maita ja mantuja saa hyödyntää hiihtolatuina. Mies onkin siis ahkeroinut pari päivää moottorikelkan ja lanan kanssa saaden aikaan ensimmäisen, lähes kotiovelta lähtevän 1,7 kilometrin lenkin, jossa riittää leveyttä 3-6 metriä ja vallan tasaista kyytiä tuolla baanalla jo saa. Tai saisi, kun jaksaisi pistellä menemään. Tuon vihoittelevan hartiankin vuoksi täytyy hiukan kuulostellen ja maltilla aloittaa, joten näin ensikosketuksena vietin suksilla 35 minuuttia. Tarkoitus oli hyvin kevyesti ja rauhallisesti suksia muutama kierros, mutta hyvä ystäväni Polar oli toteutuksesta kyllä ihan jotain muuta mieltä - keskisyke 158, maksimi 168. Ei siis mennyt kuin Strömsössä, mutta vaikea etanavauhdista on enempää hiljentääkään. Kertoopi siitä, että kyllä tässä tätä työsarkaa tosiaan ON... Se kuitenkin on positiivista, että edelleen hiihtäminen saa aikaan hyviä viboja ja kunnon aiheuttamista rajoitteista huolimatta nautin menosta :) Päälle vartin verran tasapainolaudan kanssa harjoitteita ja eiköhän tämän päivän satsi ole tässä. Sauna ja avanto kutsuu, huomenna uusiksi!

Ps. Ai niin, ne hiihtohousut - juu, ne ei mahdu jalkaan, kovin paljon vastustaa tuosta takamuksen kohdalta. Maanantaina alkaa siis myös tiukka kahden viikon dieetti, jolla toivottavasti saadaan tämä ongelma jonkinlaiseen järjestykseen...

Kaikenlaisia päähänpistoja...

... sitä ihminen omaksi kiusakseen saakin.

No niin, faktat:
- 35 vuotta ja liian monta kiloa keski-ikäistä naista
- 28vrk aikaa starttiin koirahiihtokisoissa

Kyseessä on siis neljässä viikossa toteutettava kuntoprojekti, jonka myötä tulisi suoriutua naisten sarjan viiden kilometrin kilpamatkasta dobermannien suomenmestaruuskisoissa ja mieluusti kunnialla, lajina koirahiihto. Nyt kun se on ääneen sanottu ja tavoite asetettu, niin luodaanpa saman tien tämän blogin myötä riittävästi lisää julkista painetta ja pakkomotivaatiota onnistumiselle ;)

Välineistön esittely, tässä ne hikilaudat sun muut vermeet...

... ja tässä dobermanni, joskaan kuvan yksilö ei ole kilpaladulla minua perässään vetämään joutuva kiituri, vaan kotonani majaileva ja näistä lajeista jo eläköitynyt 9-vuotias veteraani. Treeneihin tosin hänen ylhäisyytensäkin "joutuu" osallistumaan :)

Lajia tuntemattomille esittely löytyy vaikkapa täältä: VUL koirahiihto. Omasta taustastani sen verran, että nuoruusvuosinani olen harrastanut kilpahiihtoa ja sittemmin omien koirieni kanssa myös tätä kyseistä lajia. Nyt viimeisimmän vuoden ajalta vain valitettava tosiasia on, että vähänkään lajiin liittyvää treeniä (tai ylipäätään jollakin tavoin kunnon kohotukseen liittyvää...) on tehty tasan yksi canicross-lenkki loppukesän helteillä ja muutoin aika onkin hukkunut palkkatyön nielaiseman leijonanosan jälkeen vanhan omakotitalon remontointihommissa - eipä sillä, etteikö siinäkin hiki, ja jopa tuskanhiki, tuon tuostakin otsalla helmeile, mutta ei se suuresti kestävyyslajeissa kysyttyä kuntoa kohota. Kulunutta syksyä ovat värittäneet myös ikävän sitkeät niska-hartiaseudun ongelmat ja tämän projektin startin kruunaakin tuohon vaivaan liittyvä viikon kestänyt sairausloma, joten lähtökohdat numerolapun rintaan riipaisemiselle eivät ole järin mairittelevat. Oman lisänsä tuo sekin, että huushollissamme harrastellaan ruoanlaittoa ja kokeellisen keittiön pöperöt ovat emännälle maittaneet varsin hyvin. Siinä määrin, että eipä ensimmäisille lenkeille taida maksaa vaivaa kaivella niitä vanhoja tuttuja hiihtohousuja, ovat tainneet kutistua parikin kokonumeroa vaatehuoneen syövereissä...

Mutta näillä mennään ja lauantaina, 14.1.2012 aloitetaan. Kirjailen tänne tuntemukset, treenit ja tilitykset matkan varrelta - toivottavasti edes lukija pääsee nauttimaan matkasta...! Sana on vapaa kommenttien ja kysymysten osalta, tervetuloa mukaani kuukauden rypistykseen!