Kisapaikalla oli selvät sävelet ja hyvä etukäteisinfo lähtöluetteloa myöten oli julkaistu hyvissä ajoin. Rataselostuksessa ei ihmeitä ilmennyt, joten siirtymä lähtöalueen tuntumaan, monoja jalkaan ja suksia setvimään. Harri oli taikonut Atomic-palikoihini toimivat myrkyt, suksi toimi varsin hyvin. Pitkään ei tarvinnut lähtövuoroa odotella, koska olimme ensimmäisen sarjan kärkipään lähtijöitä. Cami oli lähtöviivalla (ja hyvissä ajoin etukäteenkin :D ) liekeissä kuten aina, mutta Päivin lähettäessä lähdössä ei ollut mitään ongelmaa. Radan hankalin paikka ohjaamisen kannalta oli heti muutamaa kymmentä metriä lähdön jälkeen, missä reitti kääntyi vasemmalle nousuun, mutta ura oli ajettu kuitenkin myös suoraan. Ihmiselle selvät merkit radan kulusta olivat maahan asetetut, matalat, puiset, punaiset kolmiopalikat, mutta voihan tuon kuvitella, millainen este tai hidaste se koiralle on... joten varsin moni lähtijöistä pyrki sinnikkäästi jatkamaan matkaansa suoraan hiihtäjän mielipiteistä huolimatta. Niin meilläkin, Cami oli lähtöinnossaan vauhdikkaasti menossa suoraan, kunnes kolmas ja ehkä pienesti epätoivoinenkin käsky kajahti ymmärryksen puolelle ja matkamme jatkui sittenkin vasemmalle ensimmäiseen nousuun.
Radan alkupuoli oli todella vauhdikasta maastoa, paikoin jyrkähköäkin alamäkeä. Alamäkien juokseminen on aina ollut Camin selvä vahvuus, mutta tänään askel ei kulkenut ihan camimaisen lennokkaaseen tapaan. Oma hiihtokaan ei mitään ultimaattista tulitusta ollut, ehjään rytmiin oli vaikeuksia päästä. Loppupuolen nousuissa oli jo etukäteen odotettavissa hankaluuksia, sillä niitä ylämäkiä ei juurikaan ollut tullut hiihdeltyä. Kaunista meno ei siis varmasti ollut, mutta raa'asti runttaamalla ylös mentiin. Viimeisessä nousussa hyytyi Camin meno laukalta raviksi ja melkoista tunkkaamista menomme kokonaisuudessa olikin - luonnollisesti se viimeinen oli myöskin radan jyrkin ja pisin nousu. Loppulasku kuitenkin pystyssä pysyen maalialueelle ja se oli siinä. Hetken aikaa teki tiukkaa tajunnan rajamailla ja Yrjö-kaverikin käväisi kylässä, kaikenlaisia lieveilmiöitä iän myötä tuohon urheiluun tuleekin. Maksimisykkeeksi matkalle irtosi 177, ihan kohtuullinen, ja keskisykekin säilyi 169:ssä - siihen täytyy olla tyytyväinen.
Tuloksena isosta naisten sarjasta seitsemäs sija ja rotumestaruuskilpailun pronssia. Vaikka tuntuma suorituksesta ei erityisen loistokas ollutkaan, tulos oli kuitenkin varsin kelvollinen. Kaihertamaan jäi koiran tukkoinen meno - oman suorittamisen kulkemisella ei niin nökönuukaa, mutta koiralle toivoisi kisaan aina huipusti kulkevaa, onnistunutta päivää ja sitä myöten koiran työhön palkitsevuutta. Tulokset kokonaisuudessaan löytyvät täältä - Hämeenlinnan Kennelkerho, valjakkohiihtotulokset.
Tästä lähdetään!
Ensimmäistä nousua.
Maalisuoraa.
Kuvista kiitos tehokkaana yleismiehenä toimineelle kotijoukolle, copyt siis Antti Passila.
Kisajärjestelyt toimivat erinomaisen sujuvasti ja suihkusta palatessa olikin saman tien jo tarjolla kisojen päätös ja palkintojen jako. Sitten alkoikin retkeilyosuus - pakkasimme Päivin ja Harrin auton... krhm, anteeksi, touring BMW:n, tupaten täyteen ja suuntasimme kohti Oulua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti