tiistai 14. helmikuuta 2012

Tulospörssi II, sunnuntai

Sunnuntaiaamu aukeni lumisateisena pikkupakkasessa. Päivi oli huoltanut ja juottanut koirat, Harri sukset, joten täyden palvelun talossa keräsin vain itseni ja kamani autoon koko konkkaronkan suunnatessa Kiiminkiin valjakkourheiluliiton sm-kilpailuun.

Lunta oli tullut yöllä reilusti ja hiutaletta riitti runsain määrin edelleen koko aamupäiväksi. Minua muodostunut olosuhde ei juuri miellyttänyt - tiedossa oli, että sukseni profiili ei todellakaan istuisi pehmeälle latupohjalle. No, sillä mennään mitä taivaalta tarjotaan. Kisapaikalle päästyä epämiellyttävät aavistukseni sen kuin vain vahvistuivat - "mukavasti" puuroutuva, vaikkakin pariin kertaan ajettu baana ja luiston suhteen hankalan oloinen, hiljalleen kostuva uusi lumi. Great. Eipä hätää, Harrilla oli toimivat eväät korvan takana ja voitelupakissa ja niinpä vain hän taikoi kapulat luistamaan.

Yleisesti sunnuntain touhu ennen ensimmäisiä startteja oli hiukan sellaista massan mukana vellomista - lähtölistojen lisäksi ei etukäteen ollut mitään aikataulua tiedossa eikä missään ollut ilmoitettu eikä kukaan kysyttäessä osannut vastata, mihin aikaan rataselostusta olisi tarkoitus pitää. Rataselostus on kaikille hiihtäjille pakollinen, sen yhteydessä kilpailun toimitsijat/tuomari/ratamestari pitävät puheenvuoron kerraten sääntöjä, radan mahdollisia ongelmakohtia ja niin edelleen. Suunnilleen vartin yli kymmenen rataselostus kuitenkin tekaistiin lähtöalueelle pystyyn ja kuin ihmeen kaupalla taisivat lähes kaikki hiihtäjätkin olla paikalla. Mitään erityistä ongelmaa esiin tuotujen tietojen valossa ei pitäisi reitillä tulla, joten sitten vain pikkuhiljaa lämmittelemään ja seurailemaan A-sarjan ja B-sarjan miesten lähtöjä - nämä sarjat oli aikataulutettu lähtemään ja hiihtämään suorituksensa loppuun ennen meidän (B-naiset) starttejamme. No, se kilpailua seuraamaan jääminen oli virhe - raskaat olosuhteet todellakin konkretisoituivat, kun lajin kuninkuusrodun edustajilla, saksanseisojillakin ilmiselvästi hyytyi vauhti jo ensimmäiselle vitosen ringille, siinä määrin löysää oli askellus toiselle ringille taitettaessa yhdellä jos toisellakin koirakolla. Myös kello kertoi, että mitään reittiennätyksiä ei todellakaan päivän olosuhteissa tulisi. Edellisen päivän takkuava suoritus huomioiden pieni harmaa huolen pilvi häilyi takaraivon huitteilla meidän suoriutumisestamme Camin kanssa... mutta onneksi vain hetken. Tiedä sitten, onko kyseessä vika vai ominaisuus, mutta kilpailutilanteessa ei minulle koskaan ole ollut vaihtoehto antaa periksi tai luovuttaa. Silloin, kun numerolappu urheilumielessä rintaan nykäistään, laitetaan kaikki peliin - sillä ellei yritä ja ole valmis pistämään itseään likoon, voi yhtä hyvin jäädä suoraan kotiin. Olosuhteet olisivat kaikille samat ja minun tehtäväni olisi parhaani mukaan auttaa Camia urakassaan.

Näissä tunnelmissa starttiviivalle ja menoksi. Lähtöalue oli sotkeutunut todella pehmeäksi, mutta kohtuuhyvin säntäsimme matkaan ja ensimmäisen pienen nousun päällä tilanne helpottikin heti jo hieman, suksen alle löytyi edes hiukan pitävämpää pohjaa. Heti ensimmäisillä sadoilla metreillä huomasin myös, että Camilla oli menossaan aivan eri tahti kuin edellisenä päivänä, nyt oli liikettä, menoa ja meininkiä. Jesshhhh, tuulettelin mielessäni, kehuin koiraa ja pistelin menemään minkä sielu sieti, sillä kyyyyyllä nyt aina yhdestä vitosesta selvittäisiin taktiikalla "alku täysillä ja loppu niin kovaa kuin jaksetaan". Pian jo alkumatkasta edessä olikin edellämme lähtenyt koirakko ja ohitus sujui ongelmitta, Cami on ihastuttavasti aivan sataprosenttisen varma koira kaikissa kohtaamistilanteissa. Cami jatkoi upeaa menoaan ja reitti kiertyi takapuolelle rataa. Täällä eteen aukesikin piiiiiiitkä tasainen pätkä, jonka huomasin kantavan suksen alla selvästi paremmin - kun kerran olosuhteet tarjosivat tilaisuuden, niin latasin tuolle pätkälle vauhtia niin paljon kuin ikinä vain irti lähti. Taas kiertyessämme takaisin lähtö- ja maalialueen puolelle alusta hiukan pehmeni ja samalla reitti tarjoili pientä nousun tapaista, mutta vauhdikkaasti hiihdettävää pätkää. Pikkuhiljaa Camissa alkoi ilmetä pientä väsymistä, mutta edelleen juoksu kulki hyvin. Loppuosuuden radasta taisimme molemmat toteuttaa tuota "loppu niin kovaa kuin jaksetaan" -runttaamista, mutta väittäisin, että aika mukavasti ehjänä suoritus kuitenkin pysyi päätellen siitä, että vielä viimeisen nousun pystyin vassulla työntämään ylös ja koiran vauhti puolestaan maalisuoralla oli sekä minun että yleisön silmiin varsin erinäköistä kuin edellisenä päivänä. Hyvä me!

Sunnuntain lähtötunnelmat :)

Ja tässä paahdetaan maaliin. Kuvista kiitos Sirpa Mikkonen-Salminen :)

Vielä lähikuvassa Cami maalisuoralta, upean otoksen takana Susanna Tikka.



Maaliintulon jälkeen minulla oli jo perinteisesti taas treffit herra Yrjön kanssa penkan perukoilla, mutta muutoin jalat kantoivat paremmin kuin edellisenä päivänä, kun positiivisesti ajatellaan ;) Sykemittari tarjosi tasan samanlaisen tilaston kuin edeltävältäkin päivältä, joten siinäkin valossa taisi tulla otettua kaikki se irti, mitä tarjolla oli. Tuloksenamme varsin kelvollinen neljäs sija, mutta mikä vielä tärkeämpää, hyvä mieli hyvästä suorituksesta!

Näin vähäisellä treenillä ja suorituskunnolla kaikki pienetkin palikat on pyrittävä hyödyntämään ja yksi tällainen osanen valmistautumisessa oli energiavarastojen tankkaaminen ja erityisesti täydentäminen starttien välissä. Tuntui, että koko lauantain olin maaliintulon jälkeen syönyt jotakin - jogurttia, banaania, pähkinöitä, hedelmä-Pilttiä jne. kruunaten illan pasta-annoksella, mutta niin tai näin, se toimi: vielä sunnuntainakin koko kisasuoritukseen riitti energiaa, mitään katkeamista ei tullut. Näin jälkeenpäin on sitten kyllä havaittavissa, mihin tällainen yltiöpäinen yhtäkkinen rehkiminen johtaa - tätä kirjoittaessani on tiistai ja tässä vaiheessa keho edelleen tarjoilee yhden kappaleen olkavarsia, jossa kaikensuuntainen liike tuntuu epämiellyttävältä sekä yhden kappaleen tulehtuneita takareisiä. Ibuprofeeni ja kylmäpussi ovat siis varsin hyviä ystäviäni vielä hetken ;) Päivien kuvasatoa kahlaamalla vahvistui sekin käsitykseni, että todellakin tuolle hiihtotekniikalle täytyy tehdä jotakin. Se ei säily itsestään ja mitä vähemmän niitä suksia ulkoiluttaa, sitä lähemmäksi kännistä sammakkoa meno taantuu. Toispuoleiseksi jo tuntumaltaan mieltämäni potkutyöskentely on vielä enemmän toispuoleista kuin kuvittelin. Ylävartalon liikesuunnat ovat väärät. Asentoa ja painopistettä pitää korjata. Ja... ja... ja.... joten eiköhän tuossa riitä pähkäiltävää keväthangille :)

Kokonaisuudessaan kulunutta kuukautta ja tätä projektinpoikasta arvioidessani päästän kuitenkin itseni hyväksytysti läpi. Hyvää oli riittävän selkärangan löytyminen suunniteltujen treenien toteuttamiseksi ja pitkistä työpäivistä sun muista "haittatekijöistä" huolimatta aika osuvan rytmityksen löytäminen treeneihin. Positiivista oli myös kehon yllättävän hyvä vaste treeniin moneltakin osin. Puutteitakin jäi, mm. pakkanen karsi kahdelta viimeiseltä viikolta ratkaisevan tärkeitä hiihtotreenejä, mutta kuten jo aiemminkin todettu, säälle ei mitään voi. Ja (jälleen kerran) pyhästi lupaan pitää itsestäni parempaa huolta, kehoni paremmassa kunnossa ja sisällyttää arkeen riittävästi liikuntaa - tästähän olisi nyt hyvä jatkaa....

Loppuun on aina kaikissa paremmissakin teoksissa ladottu paljon kiitoksia. Tässä hommassa suurimmat kiitokset lähtevät Päivi Rytivaaralle & Harri Hatuselle nelijalkaisineen sekä omalle paremmalle puoliskolleni Antille. Camille muisku ja halaus, vaikkei jäyhä-Jaana niin lähentelystä välitäkään :D Näihin tunnelmiin hiljenee tämä blogi, kiitos kaikille teille, jotka kuluneiden viikkojen aikana olette toista tuhatta kertaa kuulumisiani jaksaneet lueskella! Aurinkoista kevättä!

Tulospörssi, lauantai

No niin. Laukku on pakattu koko viikonlopun vermeillä ja auton nokka kohti Hämeenlinnaa. Mukavaksi lauhtunut pakkanen, hyvähyvä.

Kisapaikalla oli selvät sävelet ja hyvä etukäteisinfo lähtöluetteloa myöten oli julkaistu hyvissä ajoin. Rataselostuksessa ei ihmeitä ilmennyt, joten siirtymä lähtöalueen tuntumaan, monoja jalkaan ja suksia setvimään. Harri oli taikonut Atomic-palikoihini toimivat myrkyt, suksi toimi varsin hyvin. Pitkään ei tarvinnut lähtövuoroa odotella, koska olimme ensimmäisen sarjan kärkipään lähtijöitä. Cami oli lähtöviivalla (ja hyvissä ajoin etukäteenkin :D ) liekeissä kuten aina, mutta Päivin lähettäessä lähdössä ei ollut mitään ongelmaa. Radan hankalin paikka ohjaamisen kannalta oli heti muutamaa kymmentä metriä lähdön jälkeen, missä reitti kääntyi vasemmalle nousuun, mutta ura oli ajettu kuitenkin myös suoraan. Ihmiselle selvät merkit radan kulusta olivat maahan asetetut, matalat, puiset, punaiset kolmiopalikat, mutta voihan tuon kuvitella, millainen este tai hidaste se koiralle on... joten varsin moni lähtijöistä pyrki sinnikkäästi jatkamaan matkaansa suoraan hiihtäjän mielipiteistä huolimatta. Niin meilläkin, Cami oli lähtöinnossaan vauhdikkaasti menossa suoraan, kunnes kolmas ja ehkä pienesti epätoivoinenkin käsky kajahti ymmärryksen puolelle ja matkamme jatkui sittenkin vasemmalle ensimmäiseen nousuun.

Radan alkupuoli oli todella vauhdikasta maastoa, paikoin jyrkähköäkin alamäkeä. Alamäkien juokseminen on aina ollut Camin selvä vahvuus, mutta tänään askel ei kulkenut ihan camimaisen lennokkaaseen tapaan. Oma hiihtokaan ei mitään ultimaattista tulitusta ollut, ehjään rytmiin oli vaikeuksia päästä. Loppupuolen nousuissa oli jo etukäteen odotettavissa hankaluuksia, sillä niitä ylämäkiä ei juurikaan ollut tullut hiihdeltyä. Kaunista meno ei siis varmasti ollut, mutta raa'asti runttaamalla ylös mentiin. Viimeisessä nousussa hyytyi Camin meno laukalta raviksi ja melkoista tunkkaamista menomme kokonaisuudessa olikin - luonnollisesti se viimeinen oli myöskin radan jyrkin ja pisin nousu. Loppulasku kuitenkin pystyssä pysyen maalialueelle ja se oli siinä. Hetken aikaa teki tiukkaa tajunnan rajamailla ja Yrjö-kaverikin käväisi kylässä, kaikenlaisia lieveilmiöitä iän myötä tuohon urheiluun tuleekin. Maksimisykkeeksi matkalle irtosi 177, ihan kohtuullinen, ja keskisykekin säilyi 169:ssä - siihen täytyy olla tyytyväinen.

Tuloksena isosta naisten sarjasta seitsemäs sija ja rotumestaruuskilpailun pronssia. Vaikka tuntuma suorituksesta ei erityisen loistokas ollutkaan, tulos oli kuitenkin varsin kelvollinen. Kaihertamaan jäi koiran tukkoinen meno - oman suorittamisen kulkemisella ei niin nökönuukaa, mutta koiralle toivoisi kisaan aina huipusti kulkevaa, onnistunutta päivää ja sitä myöten koiran työhön palkitsevuutta. Tulokset kokonaisuudessaan löytyvät täältä - Hämeenlinnan Kennelkerho, valjakkohiihtotulokset.


Tästä lähdetään!

Ensimmäistä nousua.

Maalisuoraa.
Kuvista kiitos tehokkaana yleismiehenä toimineelle kotijoukolle, copyt siis Antti Passila.

Kisajärjestelyt toimivat erinomaisen sujuvasti ja suihkusta palatessa olikin saman tien jo tarjolla kisojen päätös ja palkintojen jako. Sitten alkoikin retkeilyosuus - pakkasimme Päivin ja Harrin auton... krhm, anteeksi, touring BMW:n, tupaten täyteen ja suuntasimme kohti Oulua!

perjantai 10. helmikuuta 2012

Tilanteet elää

Aamu valkeni taas vaihteeksi melko hyytävässä pakkasessa, -28. Pikkuhiljaa tässä aamutuntien aikana taivaalle on alkanut kertyä lauhtumista lupaavia pilviä - toivottavasti sääennuste tällä kertaa pitää kutinsa ja huomisaamu Hämeenlinnassa tarjoilee tosiaankin vain noin kympin pintaan olevia pakkaslukemia.

Viikonlopun ohjelma myös sisustettiin uudelleen. Kunhan lauantain kisa on saatu paketoitua, käykin matka kotiosoitteen sijaan kohti Oulua ja sunnuntaina reporankana lepäilyn sijaan pinkaistaankin Camin kanssa toinen startti VUL:n SM-kisassa - http://www.opky.net/kokeet.html, jonka jälkeen pitäisikin sitten ehtiä vielä lentokentälle, jotta iskulause "illaksi kotiin" toteutuu. Hullu, hullumpi, yllytyshullu kävi kyllä jossain vaiheessa tätä järjestelyä mielessä, mutta ilmeisesti olen niin haltioissani noista parista pikkupakkasessa hiihtämään päästystä treenistä, että antaa palaa nyt kun on alamäki taas - tai jotain ;D

Eilen kirjaimellisestikin oli sen alamäen vuoro. Illan pakkasesta, -22, huolimatta kävin juoksemassa alamäkeen muutamia vetoja. Ihan mielenkiintoista se illan pimeydessä ja tuossa pakkasessa oli, mutta taisi haluttu päämääräkin tulla saavutetuksi eli kyllä kiihdyttely paikkoja avasi. Tämän päivän kelejä saa näillä astelukemilla seurailla vielä pitkään lämpimän takkatulen äärestä ikkunan läpi, katsotaan jos illemmalla jonkinlaisen ulkoilurupeaman tekaisisi.

Seuraavia ja samalla tämän blogin viimeisiä päivityksiä = kisatunnelmia ja tuloksia todennäköisesti tulee vasta koko viikonlopun päätteeksi, aika ja mahdollisuudet matkan varrella näytön ääressä nyhertämiseen saattavat olla hiukan kortilla ;) Sen verran mukavammalta oma olo ja liikkuminen on tässä viikkojen aikana alkanut kuitenkin tuntua, että jonkinmoista jatkoakin talven puuhailuille on suunnitelmissa - todennäköisesti vaihdamme ensi viikolla sukset Kicksparkiin ja ilmoittautuminen dobbereiden kelkkailumestiksiin (http://www.sdykymenlaakso.com/tapahtumat.html ) lähtee, olen suunnitellut osallistumista harrastussarjaan ikinuoren teräsmuorini, Meggiksen 9v., kanssa. Lauantaina 10.3. olen rouvakoirieni kanssa lupautunut paikalliseen kylän talvikarkeloon esittelemään vetoharrastusmahdollisuuksia koiran kanssa ja 11.3. suunnitteilla on uusi koirahiihdon treenipäivä täällä meillä. Kommentoikaapas, kiinnostaako näitä höpinöitä tuonne pidemmällekin lueskella eli jatkanko raapustelua?

Tunnelman kohottamiseksi tässä vielä viime talvelta lähtökiihdytykset Camin kanssa Tuuloksessa - kaukaahan se on kuvattu ja paljonkin olisi hiihtäjällä toivomisen varaa, mutta ei takerruta lillukanvarsiin ja pyritään huomenna ja ylihuomenna parempaan ;)



tiistai 7. helmikuuta 2012

Pikkuhiljaa viimeisiä viedään

Neljä yötä jouluun on... eli lauantain lähtölista löytyy täältä: http://www.hmlkennelkerho.com/Lahtoajat11022012.pdf

Paikka on sama kuin viime vuonnakin vastaavalla tapahtumalla. Tosin en tiedä, onko siitä itselleni mitään vastaavaa hyötyä - keskityin tuolloin vuosi sitten niin Sonan perässä paahtamiseen, etten koko reitistä muista muuta kuin vähän väliä värkätyt ohitukset, viimeisen tuskaa tuottaneen nousun ja loputtoman oksetuksen maalilinjan jälkeen. Ehkä hyvä niin, eipä tule etukäteen mietittyä, mihin reitin nousuista meno hyytyy... ;) Toisaalta toteutuu dementikon taivas - sama minne menee, aina on uusia elämyksiä edessä.

Tänään työpäivän jälkeen tarjolla oli iltahämärä ja aivan upea kuutamo hiihtotreenin taustaksi. Siinä jäi otsalamput kättelyssä mitättömiksi, kun parille suoralle luonto hoiti valaistuksen. Tähän kun lämmittelyjen jälkeen yhdistin tuon intomielisen ikäneitoni valjaissa ja narussa, niin aika huikea tunne oli pistellä menemään kilpailuvauhtista harjoitusta :)))) Vedimme Meggiksen kanssa siis 3,4 kilometrin verran täysivauhtista pätkää viimeistelyharjoituksena viikonlopun kisaa silmällä pitäen. Toissapäivän tiukille vedetty kahvakuulatreeni toimi yhdenlaisena ärsykkeenä keholle ja tämänpäiväisen harjoituksen tarkoitus oli saada herätettyä nopeita soluja toimintaan ja tarjota omanlaisensa ärsyke. Meno maittoi, Meggis oli aivan rautarouva kiitäessään ja loppuverkan jälkeen kropassa oli aika lailla juuri sellainen tunne kuin oli hakusessakin. Päälle venyttelyt, sauna ja thaimaalaisella yrttinyrkillä käsittelyä (hierontaa :D, katso kuva) ja nyt on aikas mukava kömpiä peiton alle.



Huomenna toivottavasti päivään mahtuu sen verran mobilisoivaa hierontaa, että saadaan rintaranka sekä SI-nivel avattua ja muutoinkin lantionseudun ja pakaran lihaksistoa huollettua - osteopaattisesta mobilisoivasta hieronnasta ja mm. tuosta SI-nivelestä tarkemmin löytyy kiinnostuneille juttua vaikkapa siippani kotisivuilta, Urheiluhieroja Antti Passila. Muutoin ennen lauantaita ei enää ihmeitä tehdä - torstaina alamäkijuoksu- tai muu nopeusharjoite, perjantaina kelistä riippuen jollakin välineellä (pienemmällä pakkasella hiihtoa, kovemmalla pakkasella vaikka hölkkää) kevyttä liikettä ja lauantaina sitten mennään! :)

maanantai 6. helmikuuta 2012

:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

TÄNÄÄN oli SE päivä.

Pakkasta viisi astetta. Baana juuri ajettu ja aivan loistokunnossa. Ensimmäistä kertaa koko talvena sukset luistivat kuin unelma. Koirat narussa täynnä virtaa - AI ETTÄ MÄ NAUTIN!

Eilinen yltiöpäinen kahvakuulailu kipeytti kiitettävän tehokkaasti sieltä sun täältä, mutta edes pikkujumit eivät haitanneet hiihtämisen nautintoa. Alun lämmittelykierrosten jälkeen otin koirille vuoroon pari rinkiä kumpaisellekin siten, että toisen vetäessä toinen juoksi vapaana. Sitten molemmat tuplavaljakoksi ja vitosen verran vielä viiletettiin hippulat vinkuen. Aivan_kertakaikkisen_loistavaa, siitäkin huolimatta, että ladulle ei ehtinyt työn haitatessa harrastuksia päivän tarjoamassa upeassa auringonpaisteessa, vaan vasta otsalampun valossa. Minor fault. Meno maittoi, tasapaino sukselle alkaa löytyä, hyppywassu alkaa nousta ja ilmeisesti ihan joka kohdassa vauhti ei ole surkeimmasta päästä, kun tuplavaljakonkin narut ehti paikoin hiihtää löysälle. Aion hekumoida tällä ainakin huomiseen ja toivon, että sääennuste toteutuu - http://www.foreca.fi/Finland/Orimattila, jolloin huomennakin voisi olla vielä toivoa päästä siedettävässä kelissä ladulle ennen seuraavia isompia pakkasia...

On tämä vaan hieno laji.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Pakkasta & pähkäilyä

Leirin jälkeen säiden herra äityikin sitten hankalaksi, mittarissa on riittänyt pakkasta joka päivälle yli kaksikymmentä astetta ja tänään sunnuntaina elohopea valui aina -34 asteeseen asti. Eipä siis hirvittävän aktiivisesti ole tarvinnut suksia ulkoiluttaa... Alkuviikon pari päivää meni muutenkin hyvin kevyesti raihnaista kroppaa hyvitellessä. Potkuteltu on lyhyesti ja muutoin aktiviteetti on ollut kuntopiirityyppistä, kevyttä kävely-/hölkkäliikettä ja sainpa uuden lelunkin, kahvakuulan, jonka kanssa on toisiimme tutustuttu.

Eilen iltapäivän puolella pakkanen lauhtui pieneksi hetkeksi jopa piirun alle kahdenkymmenen ja optimistisesti vedin monot jalkaan ja ajattelin käydä katsomassa, josko edes lyhyen lenkin saisi suksittua. No, baanan pinnassa oli sentti-pari uutta satanutta pakkaslunta ja sehän oli sama kuin olisi juoksuhiekassa yrittänyt eteenpäin, uskomattoman tahmeaa. Se yritys vaihtui siis reippaaseen kävelylenkkiin ja ulkona touhuttuun kahvakuulailuun. Viikko kisaan ja vaikka säälle ei mitään mahdakaan, niin pienesti harmittaa - mielellään siellä suksella sitä aikaa tässä kohtaa viettäisin... No, näillä mennään.

Muutaman päivän kun tässä on aina pala kerrallaan ehtinyt pureskella leirilläkin nähtyä ja koettua, niin palaanpa vielä sinnekin joidenkin juttujen osalta.... Lähtöjen kanssa oli jokusella koiralla hiukan hankaluuksia - vuoroa odottaessa kierrokset tietenkin nousivat ja purkukeinona pyrittiin kiinni naruun, saatettiin hyökätä suksiin jne. Mitä vähemmän koira tällaisia toimintoja pääsee toistamaan, sitä huonommin se niitä oppii - kullanarvoista on siis avustaja varsinkin alkutaipaleella treenejä. Avustaja pitää koiraa lähetystilanteessa valjaista kiinni ja oikein päin eli nokka menosuuntaan. Koiraa ei lähetetä matkaan ennen kuin se on orientoitunut todellakin eteenpäin menemiseen eikä mihinkään muuhun toimintaan - jos keskittyminen ei vielä riitä, käytetään apuna toista edelle lähtevää "jänistä" tai edessä näytettävää palkkaa. Voi hyvin olla, että kun alle saa yhden onnistuneen ja hyvän lähdön ilman muita manööverejä vaikka ihan lyhyellekin pätkälle, seuraava lähtö samassa treenissä sujuukin jo itsestään paljon helpommin. Avustaja voi myös jokusella juoksuaskeleella saattaa koiran matkaan - kun koira avustajan kanssa joutuu lähtemään jo eteenpäin ja samalla hiihtäjä pitää narun kireänä eli heti saadaan vedon tunne aikaan, tämä apu yleensä riittää siihen, että koira lähtee mallikelpoisesti liikkeelle. Näihin lähtöongelmiinkin on helpointa vaikuttaa ihan ensimmäisistä treeneistä lähtien: opetetaan koira keskittymään edessä olevaan palkkaan ja estetään siltä turha pyöriminen ja vääriin suuntiin ryntäily. Tältä osin vetoharjoittelun opettaminen on aivan kuin mitä tahansa muuta palveluskoiran työtä, koiralle opetetaan ja siltä vaaditaan tietty ihmisen haluama toiminto.

Muutoin nuoren koiran alkuharjoittelussa keskittyisin varsin pitkään vain siihen, että koiralle luodaan raudanluja ja vuoren korkuinen motivaatio vetämiseen. Aina, kun vetovaljaat laitetaan päälle, tehdään vain täysipainoista ja palkkaan johtavaa työtä - ei kielletä vetämästä, ei harjoitella kävelyvauhdissa suuntakäskyjä, ei juoksuteta koiraa valjaat päällä vapaavalintaisella paikalla ja valinnaista vauhtia suksien/potkukelkan/muun välineen mukana. Hyvin pian ensimmäisten toistojen jälkeen koira oppii, mitä on tulossa, kun vetovaljaat kaivetaan esiin - tästä esimakua ehdittiin saada jo kahden päivän viikonlopunkin aikana :) Kun koiralle on kristallinkirkasta, mikä homman nimi on ja treeneissä on edetty siten, että lähtöärsykkeeksi ei tarvita edessä kuljetettavaa tai näytettävää palkkaa, on varsin helppoa lisätä valjaiden ja narun perään mikä tahansa väline - hyvin suurella todennäköisyydellä koiralle on melko yhdentekevää, tuleeko perässä sukset, pulkka tai potkukelkka, kunhan hän saa tehdä sen hommansa, mikä on opetettu. Suksilla nuoren koiran opettaminen on sikäli helpointa, että se on kevyin taakka koiran vetää suksen liukuessa kevyesti ja ohjaajan pystyessä itse vielä auttamaan.

Vanhempien koirien kohdalla tuli tehtyä mielenkiintoinen havainto, miten helposti koira urautuu samantyyppisiin treeneihin. Muutamalla koiralla, jotka pääsääntöisesti ovat vetäneet vain potkukelkkailijaa, oli selvästi havaittavissa ongelmia sopeutua kovempivauhtiseen menoon, jollaista hiihtäjä perään laittamalla olikin tarjolla. Koirat kyllä jaksoivat hyvin omaa, oppimaansa tahtia jytkytellä menemään, mutta hiihtäjän tarjotessa kovempaa vauhtia koira ei pystynytkään kiristämään tahtia, vaan naru löystyi. Hämmennystä moinen kyllä nelijalkaisissakin aiheutti, muutamat ilmeet olivat näkemisen arvoisia :) Tämä ei sinänsä ole suuri ongelma koiralle, treenejä monipuolistamalla ja "vauhtiskaalaa" laajentamalla tilanne korjaantuu nopeastikin - enemmänkin huomio on meille kaksijalkaisille tärkeä. Eri välineet ovat vetotyöskentelyssä erilaisia - suksilla liikkuva hiihtäjä on kevyempi, potkukelkkailija pykälää raskaampi, pulkka täysin kuollut ja raskain paino jne. - ja vastuksen, samalla myös vauhdin, suhteen koiralle on tarjottava erilaisia ärsykkeitä, mikäli kehittymiseen pyritään. Luonnollisesti vastukseen vaikuttavat merkittävästi myös keliolosuhteet ja maasto. Kannattaa kuitenkin hyödyntää niin treenikaverit kuin erilaiset leirit ja muut yhteistreenitkin sen suhteen, että koiralle saisi vaihtelua niin suuntaan kuin toiseenkin vastuksen ja vauhdin osalta :) Tähän sopii osuvasti myös yksi kommentti sunnuntai-iltapäivältä: "Mä lähden ostamaan alennusmyynnistä sukset ja opettelen hiihtämään. Mitä sitä ei koiransa eteen tekisi." :))))))))

torstai 2. helmikuuta 2012

Koirahiihtoleireilyä

Lauantai, 28.1. valkeni melko mukavassa kympin tienoilla olevassa pakkasessa ja pikkuhiljaa pihaan alkoi kertyä innokkaiden koirahiihtoharrastajien menopelejä :) Mukana menossa oli niin kaksi- kuin nelijalkaisissakin jo ennestään osaavia kiitäjiä kuin vasta ensi askeleitaan lajin parissa ottaviakin. Lauantain ohjelmassa oli saada koirat liikkeelle siten, että saisimme Harrin ja Päivin kanssa pientä käsitystä siitä, millaista treenin tarvetta kullakin koirakolla olisi. Nuorempien ja aloittelevien koirien kanssa tehtiin lyhyitä vetoja ja kohotettiin motivaatiota. Jo osaavia koiria passitettiin suoraan koko 1,7km kierrokselle ja hyödynnettiin muita koirakoita kannustimena ja kiriapuna. Peltoaukea tarjosi monin paikoin hyvän näkyvyyden koirakon menoon, joten sekä hiihtäjän että koiran liikettä oli helppo tarkkailla ja ehdottaa viilauksia. Myös omat koirani pääsivät baanalle - aiheuttamansa sekasorron ja pahennuksen (omalle ladulle Meggiksen mielestä saa paskoa, vaikkei muut kehtaisikaan...) lisäksi 9-vuotias rautarouva Meggis esitti ihan kellollakin mitaten huippukyytiä saadessaan Harrin kuskikseen. Ikä ei ole este, vain pienehkö hidaste, tuntui Meggis toteavan ja nautti silminnähden päästessään irrottelemaan.

Iltapäivällä ohjelmassa oli hiihdon tekniikkaharjoituksia. Porukka treenasi erilaisia harjoitteita kahdessa eri ryhmässä allekirjoittaneen ja Harrin ruoskittavina ja ensivaikutelma oli, että jokaisen hiihtotekniikkaan saatiin selvästi näkyviä parannuksia aikaan. Onni ja autuus ei tietenkään yksi treenikerta ole, mutta toivottavasti jokaiselle jäi jotakin kättä pidempää jatkaa treenejä myös omin avuin :)

Sunnuntai valkeni kipakassa pakkasessa, aamuseitsemältä mittarissa oli -21 astetta. Pikkuhiljaa keli kuitenkin lähti lauhtumaan ja selvästi kostumaan, pientä lumisadettakin aamupäivän mittaan taivaalta tarjoiltiin. Hiihtotreenejä jatkettiin ja ladulle saatiinkin reipasta sutinaa ja monta koirakkoa pienin välimatkoin kirittämään toisiaan. Erilaisia treenimuotoja nähtiin ja monipuolisesti aiheesta keskusteltiin viikonlopun havaintojen ja aiempien kokemusten pohjalta. Myös vähemmän hiihtäneet ohjaajat uskaltautuivat lähes kaikki oman koiransa kanssa liikkeelle ja se jos mikä oli erityisen ilahduttavaa! Kokonaisuudessaan leiriläiset olivat todella hyvällä ja aktiivisella asenteella mukana, oli hienoa seurata oivalluksia ja onnistumisia :) Meidän taloutemme järjestävänä tahona kiittää hauskasta viikonlopusta koko porukkaa & erityiskiitokset koutsausurakasta Ouluun Harrille ja Päiville!




Leirin nuorimpia osanottajia, Uhma l. Bäbies Garden Proud to be Loud vetämässä ensimmäisiä treenejään sekä omistaja-Sipiä :)

Toinen nuorukainen, Uhman veli Möhkö (Bäbies Garden Pirate Bay) vauhdissa :)

Porukan kolmas "teini" Leo l. Dobechester DaVinci ja Jenni - tällä kaksikolla meno alkoi sujua kuin vanhoilla tekijöillä. Tässä kuvassa tullaan maaliin jo ensimmäiseltä kokonaiselta kierrokselta.

Valjaissa kokeneempi koira, Mila l. Viva'la Rosa Geneva Rosa, joka tehokkaasti opetti omalta osaltaan hiihtäjäänsä lajin saloihin :)

Tällä kaksikolla on takanaan jo useamman lajin onnistuneita ja menestyksekkäitä startteja, Mira & Iidu l. Denwest X-mas Dream viilettävät tyylikkäästi takasuoraa.

Iidua myös hiukan irroteltiin, tässä spurtataan :)

Tässä kuvassa itselläni narussa Bebe l. Bäbies Garden Million D'Baby.

Takasuoraa mennään Viton kanssa, Kriegerhof Testarossa.

Ja tässä Cami, Deep Delight Catchy Cathy, jonka kanssa meillä onkin treffit puolentoista viikon päästä uudelleen samoissa merkeissä ;)

Harri Camin ja Sonan, Famke v. Eysingastate, kera.


Ahkeria "hiihtokoululaisia" :)

... eikä treenit menneet hukkaan, Marke uskaltautui sunnuntaina suksilla Remun (Kriegerhof Urban Legend) kyytiin ja niinpä vaan kaksikko vetäisi koko kierroksen läpi :) Tässä koirakko maalissa itsensä ylittäneinä.