-3

Ensimmäinen viikko ja -3kg.

Tässä tämän päivän päivällinen - 200g naudan sisäfilettä, salaattia, ananasta ja päärynää. Ihan mukava vastapaino kaikki kaksi kananmunaa sisältäneelle lounaalle ja vedestä ja teestä koostuneelle aamiaiselle...

Vaikka salaatti, hedelmät ja vihannekset ovat vilpittömästi ihan hyviä, tietyille asioille silti herkistyy. Töissä on ollut tarjolla jäätelöä, pullaa, suklaata, keksejä sun muuta lähes joka päivä. Ei auta mennä edes lähelle kahvihuonetta. Tosin mitä sitä suotta, kun se kahvikin on toistaiseksi jätetty pois, mitäpä sitä pelkällä huoneella. Kaupassa käydessä tilastollinen tosiasia näyttää olevan, että vähintään joka toinen ihminen kassajonossa on valinnut ostoksiinsa suklaata. Mitä muuta sen lisäksi? No en mä sitä tiedä, mä näen vain ne suklaat. Pidän siis pienoisena saavutuksena, että viikko on mennyt ilman repsahduksia - vielä olisi se toinen kuitenkin työstettävä.

Potkitaan, potkitaan

Perjantai oli sitten se uskoa koetteleva päivä - kun ei suju, niin ei kerta kaikkiaan suju. Nooooo, ärripurria joku tovi ja yön yli asian hauduttua nokka suunnattiin viikonlopuksi palkkatöihin. Työpäivän jälkeen lauantaina suunta salille ja siellähän pikku kiukusta ei ole kuin pelkkää hyötyä. Jalkaprässi sai kyytiä ja kyykkyjä ähellettiin ihan huolella. Näin vanhemmiten noihin teinivuosiin verrattuna elimistön kaikki reaktiot hidastuvat, nytkin siis tiesi odottaa, että vasta sunnuntai-illaksi on reidet ja pakarat tuhannen tiltissä. Yritin sitä ongelmaa pienesti etukäteen jo hoitaa, sunnuntaiaamuna laitoin kellon soimaan ennen sianpieremää eli puoli viideltä ja singahdin saman tien koirien kanssa neljän kilometrin kelkkailulenkille. Kyllähän muuten herätti - jos ei jo silkka viima ja pöllyävä lumi, niin viimeistään ne silmäkulmaan silloin tällöin koiran tassuista kolahtavat jääkokkareet. Oli aamupimeän reissusta kyllä se tavoiteltukin hyöty eli pienesti jalat vertyivät ja startti muutoin päivään helpottui kummasti. A vot, suihkun kautta ahkeroimaan työpäivä.

Iltasella, kun kansalaisvelvollisuus äänestyskopissakin tuli hoidettua jo ennakkoon, nappasin sukset alle ja koiran eteen. Huoltopäällikkö on viikonlopun ahkeroinut ja paitsi että reittiä on syntynyt aimo pätkä lisää, on tuo pellon 1,7 km jo aikas pramea - leveyttä alkaa baanalla olla kuin Holmenkollenilla, kyllä siinä kelpaa koirakoiden ohituksia harjoitella. Edellispäivän salitreeni painoi jäsenissä niin maan vietävästi, mutta se oli tiedossakin. Parinkymmenen minuutin sinnittelyn jälkeen alkoi helpottaa, joten sikäli onnistui tämänkin treenin tarkoitus - saada kroppa aloittamaan palautuminen. Nelisenkymmentä minuuttia kului suksilla vuoroon koiran vedossa ja vuoroon koira irti.

Hyvin tuli huomattua sekin, mitä merkitystä sillä treenitavalla koiran suoritukseen on. Ne pari talvea, jotka Parisin kanssa on kilpailustartit tavoitteena treenailtu, on tosiaan keskitytty hyvin monipuolisesti erilaisiin treeneihin ja pidetty hyvää huolta koiran motivoinnista ja palkkauksesta. Nyt, kun viime kaudesta lähtien on näiden omien karvajalkojen kanssa harrasteltu lähinnä kunnon ylläpitämiseksi kaikenlaisten välineiden kanssa (pulkka, potkukelkka, kesällä kärry jne.) ja lähes täysin aina tuplavaljakkona, niin nytpä  ladulla näkyy ennenkuulumattomia piirteitä: koira vilkuilee olkansa yli, joko mahtaisi vetäminen riittää, selvästi himmailee vedossaan nousuosuuksilla ja saattaapa päästää narun löystymään alamaaosuuksilla. Moiset temput eivät tulleet kilpahiihtokoira-Parisilla pieneen mieleenkään, vaan polte oli aina eteenpäin ja aina täysillä. Tästä suora aasinsilta tuonne koiran treenaamishöpinään - kannattaa alusta lähtien keskittyä niihin treeneihin ja pyrkiä aina täysipainoiseen suoritukseen. Harva lajia aloitellessaan asettaa mitään valtavia kilpailullisia tavoitteita itselleen sen enempää kuin koiralleenkaan, mutta nälkä saattaa kasvaa syödessä... Koiran kanssa on helppo lähteä starttaamaan myös numerolappu rinnassa, jos tietää sen oppineen työskentelemään varauksetta kaikissa olosuhteissa, aina parhaansa yrittäen. Piirteestä ei ole mitään haittaa "vain" harrastellessa erilaisia vetolajeja, joten mitään hallaa laadukkaasta treenaamisesta sinänsä ei aiheudu, ohjaajalta vain vaatii enemmän panostaa treeneihin ja suunnitella ne etukäteen siten, että koiran motivaatio pysyy yllä. Täytyy myös muistaa, että koira aistii kyllä, onko perässä tuleva ihminen hommassa vakavissaan. Kaikki vetolajit ovat yhdessä, koirakkona/valjakkona tekemistä, yrittämistä ja onnistumista - aika kärkipäähän kokemusskaalaa se tunne nousee, kun kisassa vielä viimeisellä kilometrillä näet ja tunnet, että koira todellakin antaa kaikkensa ja työskentelee ja yrittää koko sydämellään. Kummasti se antaa potkua omaankin menoon, vaikka kuinka jo tennari tai suksi painaisi. Kuten tuosta kertomastani esimerkistä Parisin osalta huomaa, kyllä sen yltiöpäisen yrittämisen saa sammutettuakin - tekee vain riittävän pitkään riittävän tylsiä ja riittävän helppoja harjoitteita, kuten meillä ;)

Tässä kiitellään hyvästä työstä hiihtokoiraa keväällä 2010 rotumestiksissä, olemme Parisin kanssa vasemmanpuoleisin koirakko eli pronssia helähti.

Aaarrrrrgggghhhhh

En pysty. En jaksa. Ei sen puoleen, ei kyllä mikään sujukaan.

Eipä tästä päivästä juuri ole sen enempää sanottavaa.

Torstai on toivoa täynnä?

Tiistain kuntosalin päälle vuorossa oli keskiviikkona pitkähkö työpäivä ja vain palauttava puolen tunnin kelkkailulenkki koirien kanssa. Jostain syystä oikea ojentaja(npaikka) vaikutti pienesti venähtäneen, sillekin teki hyvää vain kevyt aktivointi ja päälle kylmähoito. Kylmäpussi ja kylmägeelit ovat muuten myös koirille toimivia lihaskipujen lievittäjiä, joita kannattaa kokeilla ensihoitona pieniin ontumisiin tai lihasarkuuteen.

Tänään työpäivän päälle vuorossa oli hiihtolenkki. Lunta on tupruttanut päivän taivaan täydeltä, mutta onneksi kotihuolto oli oman työpäivänsä päälle jaksanut ja ehtinyt ajaa reitin auki ja latupohja alkaa olla siinä mallissa, että treenin viimeiset 2 + 2 kilometriä pääsin jo hiihtämään koiran kanssa. Lumentuloa ei voi estää, joten toki matkaa taitettiin parin sentin märässä, uudessa lumessa - luisto nolla, tai perinteisemmin kuvattuna kaikki se, mitä hartioista lähti. Siitä huolimatta meillä ei Parisin kanssa tainnut kummallakaan olla riemussa rajaa, kun pitkästä aikaa päästiin niihin "oikeisiin vetohommiin" :) Hiihtolenkin päälle käytiin molempien karvajalkojen kanssa vielä kolme kilometriä pinkomassa potkukelkan kera. Kuvia valitettavasti illan pimeydessä ei riemuista saatu, ehkä huomisen vapaapäivän puitteissa sekin onnistuisi.

Ruokavalion noudattaminen on toistaiseksi onnistunut, vaikka pitkin päivää ahneella onkin sinnikkäästi ollut nälkä. Kahden viikon ruokavalio ei perustu mihinkään tiettyyn, nimettyyn laihdutusismiin, vaan sen on elimistön ja suoliston toiminta lähtökohtana luonut vuosia sitten yksityiskäyttöön ravitsemus- ja liikuntatieteisiin perehtynyt lääkäri. Päivittäisille lounaslistoille kuuluu paljon salaattia, vihanneksia ja hedelmiä, mutta myös useampana päivänä täyslihaa sekä kalaa ja kanaa - joskaan mitään mausteita ei tule käyttää. Näin neljän päivän jälkeen voi jo todeta, että olo on selvästi virkeämpi ja turha turvotus kehosta on hävinnyt. Pikkuhiljaa pienin askelin myös paino hilautuu konkreettisesti alaspäin. Tässä tämän päivän poikkeuksellinen herkkulounas (?!?), sillä siihen sisältyi kananmunan ja keitettyjen porkkanoiden lisäksi myös luksusta, 100g juustoa ;)

Määriteltyjen päivän aterioiden lisäksi syön B-, C- ja E-vitamiinia sekä magnesiumia. Ja näköjään ajoittain myös ibuprofeenia, koska kroppa heittelee vastalauseita sieltä sun täältä tällaisiin intoiluihin ;)

Eilen illalla viimein muistin saattaa konkreettisen toteutuksen asteelle myös leposykkeen seurannan. Leposyke mitataan illalla nukkumaan käydessä ja aamulla välittömästi heräämisen yhteydessä - on mahdollista käyttää sykemittaria, mikäli vyö ei tunnu epämiellyttävältä tai mitata syke ranteesta ihan perinteisellä menetelmällä kellon kanssa minuutin ajalta. Mittaus tulee suorittaa rauhallisessa ja rennossa tilassa, kuten ehkä  leposyke sinänsä jo sanana kertoo. Idea leposykkeen seurannassa on, että se antaa viitteitä kehon rasitustilasta reagoiden tehtyihin harjoituksiin sekä pidettyihin lepopäiviin - tai näin pitäisi tapahtua. Ellei pieniä sykevaihteluita tapahdu, harjoittelua on syytä tarkistaa. Jos leposyke pitkään on totuttua korkeammalla tasolla, on myös syytä alkaa reagoida kehon rasitustilaan keventämällä harjoittelua tai pitämällä lepojakso. Sykelukemien tulkinta siis edellyttää pidempiaikaista seurantaa. Leposyke on varsin henkilökohtainen riippuen muutoinkin kunkin henkilökohtaisesta sykekaaviosta. Tiettyjä lainalaisuuksia kuitenkin on, kuten se, että säännöllisen kestävyyslajien harjoittelun myötä leposyke putoaa alemmas, hyvin tyypillisesti aktiivisella kuntourheilijalla alle 40bpm:n, omakohtaisesti nuoruusajan aktiivivuosina jopa alle 30bpm. Itselläni vertailukohta on tällä hetkellä huono, sillä pidempiaikaiset seurantajaksot ovat olleet peräisin niiltä edes vähän aktiivisemmilta harjoituskausilta ja siten viimeisimmätkin tiedot ovat kaudelta 2009-2010. Näin lyhyemmälläkin jaksolla pystyn kuitenkin seuraamaan lyhytaikaisia vaihteluita ja sitä silmällä pitäen seurannan aloitinkin - keskiviikon iltasyke 52, torstaiaamu 40. Aamusykkeen ollessa noinkin matalalla sietää tulevien harjoitusten tehoa nostaa ihan vain sen mukaan, mitä tottumaton kroppa jaksaa ja sietää, vielä ei tarvitse uhrata ajatustakaan sen enempää kokonaisrasitukselle.

Väliaikatiedote ;)

Eilinen, vielä vapaapäivä meni sujuvasti uutta ruokavaliota murehtiessa. Aamiaiseksi mukillinen teetä, lounaaksi kaksi kananmunaa, joka väliin Vichyä... Huoh, great. No, siitä se lista sitten parani, illalla nälän hoiteli parinsadan gramman pihvi ja aimo kasa salaattia. Eilisen treenipuolta oli aamun potkuttelulenkki koirien kanssa, 6km raikkaassa -12 asteen kelissä kävi hyvin aamulenkistä. Sen päälle kolme varttia rauhallista hiihtoa, pikkuhiljaa alkaa tuntua olo edes jotenkin kotoisalta suksilla. Iltasella vielä parin kilometrin verran tekniikkatreeniä eli sauvoitta luistelua eri rytmityksin.

Tänään oli vuorossa vierailu kuntosalille. Jalkapainoitteinen (sillä sitähän luisteluhiihtokin on) treeni, etukyykkyjä, porrasnousuja, askelkyykkyjä - jotka sitten hyytyivät polven vihoitteluun. Sekaan kulmasoutua, ojentajia, vähän vatsaa ja ai että, miten hyväksi kipeytyykään koko kroppa huomisiltaan mennessä!

Koiran treenaamisesta kirjoittamani lyhyt pintaraapaisu on selvästi kiinnostanut. Aihetta voisi olla hyvä lähestyä myös ihan kestävyysharjoittelun peruspalikoihin tutustumalla, ainakin tällaiset ihan asialliset ja informatiiviset linkit aiheesta löytyi pikaisesti etsimällä:
Polar - kestävyysharjoittelu
Norvital terveystietoa
Polarin sivuilla oli laajemminkin tutustumisen arvoisia artikkeleita - sitäkin silmällä pitäen, että kuten tuolla edellä kirjoitin, samat lainalaisuudet ja periaatteet toimivat niin kaksi- kuin nelijalkaistenkin urheilijoiden kohdalla.

Loppuillan ohjelma nelijalkaisen aktiiviliikkujan mallin mukaisesti, venyttely on pop ;)

Koiran treenaamisesta

Jos vaikka muutama sana sen koirahiihdossa kovin olennaisen osan, KOIRAN, treenaamisesta. En tässä vaiheessa ole vielä omaa kaksikkoani tuolle "kotiladulle" päästänyt, pohja on sen verran pehmeä, ettei vielä oikein kunnolla koiraa kanna. Toisekseen en kovin ryppyotsaisesti näiden kanssa muutoinkaan enää vetolajeja treenaa, molemmat leidit ovat ikänsä/muiden terveysseikkojen puolesta jo vetostarteista eläköitettyjä, vaikka mieli kyllä hommaan palaa edelleen satasella kummallakin. Kisakoiraksi mulle sinnikkäästi ja moneen otteeseen on tarjottu jompaakumpaa Päivi Rytivaaran & Harri Hatusen hankikiitäjistä - Cami & Sona esitellään tarkemmin omilla sivuillaan. Tietäen Päivin & Harrin osaamisen ja motivaation koiran kouluttamiseen ja treenaamiseen tässäkin lajissa, oli heidän tarjouksensa koirasta yksi suurimmista syistä alkaa tätä leidiä liikuttaa kohti kisakuntoa ;) Viime talvena otin jo kummankin likan kanssa ensituntuman kisaamiseen eli startti per puikkonokka käytiin helmikuussa - mitäpä siitä sanottavaa, hommansa osaavan ja huippukuntoisen koiran kanssa on todella ilo lähteä ladulle. Nyt viisaammat sanoisivat, että eikö se olisi ollut helpompaa treenata, vaikka kevyemminkin, pitkin kesää kuin alkaa nyt sitten rypistellä - no, olisi tietenkin. Kaikki kuitenkin vaikuttaa kaikkeen ja pohjimmiltani olen patalaiska urheilemaan yhtään mitään, ellei sitä timantinkirkkaaksi hiottua tavoitetta ole asetettu ja taottu kalloon ja kun ei näin ole ollut, niin.....

Mutta otsikkoon palatakseni, dobermann on melko kiitollinen koira alkaa harrastaa erilaisia vetolajeja. Tiivistetysti alkuharjoitukset (sen jälkeen, kun koira on tottunut välineisiin ja jonkinlaiset ohjaavat käskyt on koulutettu) tehdään siten, että koiralle mieluisen palkan, esimerkiksi jonkun lempilelun, vie avustaja näköetäisyyden päähän ja tämän jälkeen koira päästetään vetämään palkalle. Luonnollisesti koiraa kehutaan ja kannustetaan sen innostuessa vetämään ja avustaja puolestaan pitää huolen siitä, että palkka tulee hyvässä vetovaiheessa kun perille on ehditty. Itse en KOSKAAN koiran ollessa vetovarustuksessa eli ko. valjaissa, KIELLÄ koiraa vetämästä - vaikka kuinka olisi itsellä hankaluuksia sulalla maalla juosten pysytellä perässä, koira tekee oikein, mitä kovemmalla innolla se vetää, joten ohjaaja pitää siinä kohtaa huolen omista ongelmistaan ja antaa koiran tehdä työnsä. Pikkuhiljaa matkaa kasvattamalla ja näköärsykkeen hävitessä päästään treeneissä etenemään, mutta itse pidän tärkeänä sitä, että koira joka tapauksessa, erityisesti alkuvaiheessa, AINA palkataan treenin päätteeksi. Samaa menetelmää voi käyttää esimerkiksi ylämäkien treenaamiseen - niissä kun saattaa käydä niin, että vauhdin väkisinkin hidastuessa koira herpaantuu ja kääntyykin haukkumaan/odottamaan jne. narun päässä tulevaa ohjaajaa. Mäen alla koiralle voi näyttää, että palkka lähtee avustajan mukana mäen päälle, tässä vaiheessa ei pitäisi olla enää oleellista, vaikkei näköetäisyydelle enää jäisikään. Koira perään nousuun ja mäen päältä voi vielä vaikka avustaja lähteä palkan kanssa "karkaamaan" koiran saatua näköyhteyden - mikäli koira on alkutreeneissä saatu hommaan motivoitua, se ei varmasti ehdi matkalla jäädä miettimään, että pitäisikö tuota narussa roikkuvaa ja hidastelevaa mätisäkkiä käydä komentamaan kovempaan vauhtiin, vaan pyrkii kaikin voimin palkalleen. Erilaisia treenivariaatioita voi tehdä vaikka minkälaisia ja mielikuvitusta pitää ja kannattaakin käyttää, mutta tällaisella mallilla pääsee joka tapauksessa koiransa kanssa alkuun.

Koiran kunnosta sitten... Normaali koiranomistaja lenkkeilee koiransa kanssa metsässä, koira saa juosta vapaana ja saattaapa omistaja joskus toteuttaa saman fillarillakin liikkuen. Lähtökohtaisesti koira pysyy hyvässä ja sopivassa kunnossa, kun se saa riittävässä määrin liikkua vapaana. Jos koiran kanssa tähtää suunnitelmallisesti kilpailemaan vetolajeissa, koiran kuntokin tarvitsee kuitenkin räätälöityjä harjoitteita. Samalla tavalla kuin ihminen, koiraa täytyy harjoittaa niin nopeuden, voiman kuin kestävyydenkin suhteen. Työ vain on vaativampaa kuin ihmisen kohdalla, koska koira ei osaa kertoa tuntemuksistaan ja toisekseen se työskentelee aina täysillä - koiralle et voi sanoa, että tänään tehdään sellainen 60% maksimitehosta oleva pyörälenkki. Koirilla, kuten ihmisillä, on myös rakenteellisia eroja, mikä vaikuttaa niiden juoksurytmiin ja juoksutekniikkaan ja tätäkin on jossakin määrin mahdollista harjoittaa.

Kestävyysharjoite koiralle on esimerkiksi pitkäkestoinen pyörälenkki, jolla koira juoksee vapaana = ei vedossa sellaisella nopeudella, että se joutuu ylläpitämään askellajina laukan mutta ei erityisesti ponnistelemaan vauhdin vuoksi. Lenkin pituuden määrää koiran taso ja tavoitteena olevan lajin kilpailumatka/suorituksen pituus, kyse voi treenien suhteen olla esimerkiksi 5-30km matkasta. Myös hiihtämällä toteutus onnistuu, erityisesti etelä-Suomessa vain on valitettavan vähän paikkoja, joissa koiraa voisi kuvitella juoksuttavansa hiihtolenkin ohessa vapaana. Voimaa tuottava harjoite voi olla esimerkiksi edellä kuvattu mäkiveto useita kertoja toistettuna. Myös koiran juoksuttaminen jyrkähköä rinnettä tai vaikka hiekkakuoppaa edestakaisin ylös ja alas kahden ohjaajan välillä on toimiva harjoite. Tietynlaista lajivoimaa on mahdollista harjoittaa myös taakkaa, esimerkiksi autonrengasta, vetämällä, mutta tässä täytyy kiinnittää erityistä huomiota välineiden, liikeradan ja vetopisteen ergonomiaan, joten mistään hetkellisestä päähänpistosta en suosittele sitä kokeilemaan - huonolla toteutuksella lopputulos ei ole se, mitä toivotaan, vaan kipeytynyt koira. Nopeusharjoitteeksi soveltuu hyvin esimerkiksi perheen koirien tai kaverikoirien "kilpajuoksu" ohjaajalta toiselle vaikkapa jalkapallokentällä tai muulla tasaisella alustalla. Hiukan pidemmällä matkalla voi kokeilla vaikka sitä, että avustaja jää pitämään koiraa kiinni ohjaajan lähtiessä pyöräilemään tai hiihtämään "karkuun". Ohjaajan saatua pienen etumatkan koira päästetään kiihdyttämään perään siten, että kokonaismatkaa kiihdytykselle kertyy joitakin satoja metrejä. Yhtenä harjoitteena, jolla on mahdollista jonkin verran myös ohjata koiran juoksutekniikkaa, voi käyttää koiran juoksuttamista pitkään, siinä määrin loivaan alamäkeen, että koiran on vielä kuitenkin mahdollista pysyä pyörällä tai suksilla laskevan ohjaajan tuntumassa, jolloin se kannustaa koiraa jatkuvasti yrittämään parhaansa eikä liian jyrkkäpiirteinen maasto aseta rajoitteita askeleelle. Eläin on siitä viisas, että se pyrkii löytämään taloudellisimman tavan kovassakin vauhdissa edetä, joten tällaisilla harjoitteilla on mahdollista alamäen juoksutekniikkaa saada ehkä hiukan hiottua. Toistojen määrän kaikkien harjoitteiden suhteen ratkaisee koiran kunto, myös aina päivän kunto - ohjaajan tulee koirastaan havaita väsymyksen merkit ja osata ratkaista, mikä on sopiva määrä. Tämä ei ole helppo tehtävä - hyvin motivoitunut koirahan kyllä tekee vielä paljon jaksamisensa rajojen ylikin töitä, mutta se ei välttämättä ole järkevää eikä tuota harjoituksesta haluttua tulosta.

Mitä enemmän koiraa treenataan, sitä enemmän tulee huomiota kiinnittää harjoitusten rytmittämiseen (kuten ihmisilläkin) oikeanlaisen tehon ja halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Lihashuoltoa ei myöskään saa unohtaa, yhtä lailla koiran elimistö ja lihaksisto rasittuu kuin meillä kaksijalkaisillakin. Koirille löytyy hieronta- ja fysioterapiapalveluita, joita kannattaa hyödyntää. Markkinoilla on myös erilaisia lihashuoltoa tukevia hoitotuotteita koirille, joista itselläni erityisesti Back on Track -loimista on varsin positiiviset kokemukset - tarkemmin voit tutustua tuotteeseen tästä linkistä. Varusteisiin ja välineisiin tulee muutoinkin kiinnittää huomiota - koiran kannalta sopivat ja hyvin istuvat valjaat ovat onnistuneen suorituksen ja mielekkään harrastuksen kannalta kaiken a ja o. Erilaisia valjasmalleja on markkinoilla pilvin pimein ja sovittamatta ei valjaita tule ostaa - valjaat eivät saa vedossa ajautua kainaloihin, ne eivät saa painaa/estää hengitysteitä, vetopisteen tulee sijoittua oikein, tässä nyt alkuun ratkaisevia tekijöitä sopivan valjasmallin valintaan. Vetovaljaat ovat myös täysin eri asia kuin talutusvaljaat tai johonkin muuhun käyttöön tarkoitetut valjaat. Seuraavista voi ainakin alkaa etsiä omalle koiralleen sopivia varusteita: Valjakkourheiluliiton postimyyntikauppa, Non-Stop Dogwear.

Toivottavasti tästä pläjäyksestä on jollekulle hyötyä ajatusten herättäjänä, harrastamiseen innostajana tai monipuolisempien treenien suunnittelemisessa :) Suomesta löytyy maailman huipputason osaamista ja menestystä niin sulan maan lajien kuin talvilajienkin osalta - itselläni ei tietotaito kovin pitkälle toistaiseksi riitä, mutta apuja on lajien harrastajilta, ihan vaikka niiltä maailman huipuiltakin, kysymällä varmasti saatavissa. Liikunnan iloa nelijalkaisten ystävienne kanssa!

Puuuuuhhhhhh.

Tänään aamu on aloitettu kymmenen asteen pakkasessa reippaasti koirien kanssa noin vitosen potkuttelulenkillä (tai no, höpöhöpö – tien ollessa noinkin jäässä se oli lähinnä kuskille tasapainoharjoitus, siinä mitään potkimaan ehtinyt) ja pienellä puolen tunnin kuntopiirillä apuvälineinä keppi, tasapainolauta ja jumppapallo – pari vatsalihasliikettä, pari kyykkyä ja selkälihasten paikoillekin jotakin ärsykettä. Painaa, painaa jäsenissä oudokseltaan, mutta periksi ei anneta. Erityisen positiivinen huomio on, että pienikin liike selvästi aktivoi parempaan suuntaan tuota hartiaseudun ongelma-aluettani ja pää alkaa pikkuhiljaa kääntyä jopa normaaliin verrattavasti :) Päälle ruhtinaallinen aamiainen – pekonia, kananmunia ja uunituoreita, omin käsin pyöräytettyjä juustosämpylöitä. Täytyy nauttia nyt vielä viime metreillä, maanantaiaamusta lähtien koittaa nimittäin tämän akan historian ihka ensimmäinen ruokavaliodieetti ja suunnitelma ei näytä todellakaan miltään kulinaristin unelmalta. Olen tähänastisen elon aikana ratkaissut painonhallinnan tarpeen aina lisäämällä liikuntaa tarpeen mukaan, mutta jotenkin sekin on kovin hankalaa, kun riittävän alas ehtii vajota. Sitä ei kerta kaikkiaan vaan pääse alkuun – ei huvita, ei jaksa, ei ehdi, on niin pimeääkin, vastatuuli ja kaikki muut mahdolliset tekosyyt. Nyt ei taida muita vaihtoehtoja oikein olla kuin pitää itseään tiukasti niskasta kiinni ja yrittää selviytyä. Maitotuotteiden ja hiilihydraattien ollessa pannassa tosin epäilen, että ennen ensimmäisen viikon loppua jo kuolaan täyttä häkää koirien kuppiin menevää piimää ja kermaviiliäkin… puhumattakaan, millaisia painajaisia tulen näkemään omatekoisesta pastasta ja lasillisesta hyvää punaviiniä. Onneksi dieetin aloittamisesta tehtiin talouden herkkupers… siis –suiden kesken kollektiivinen päätös ja aloitamme mieheni kanssa molemmat kahden viikon kidutuskauden. Todellakin, ONNEKSI – iltasella yhtä porkkanaa pureskellen nukkumaanmenoaikaa odotellessa nenään leijuva kermaisen pasta carbonaran tuoksu olisikin johtanut mitä suurimmalla todennäköisyydellä jonkinasteiseen perheväkivaltaan ;D

Treeniohjelman runkokin on nähnyt päivänvalon. Nämä alkupäivät keskitytään kropan häkellyttämiseen hikoilulla eli jonkinlaisen liikunnasta aiheutuvan tuntuman hakemiseen ja alkuviikosta käyn vierailemassa kuntosalilla tehokkaan jalkatreenin merkeissä. Katsotaan nyt, mihin tässä rahkeet riittää ilman että polvet paukkuu hajalle, mutta tehokkuutta tuleekin tässä yhteydessä tulkita subjektiivisena määreenä ;) Välissä vähän palautellaan eri muodoissa, punttitreeni uusitaan loppuviikosta ja sen jälkeen testataan, mitä tapahtuu, kun suksille lisätäänkin hiukan tehoja. Jos siis sattuu tennarit enää nousemaan sängystä tuossa vaiheessa ilman pyörätuolia. Hyvin suunniteltu on kuitenkin puoliksi tehty, vai miten ne sanoo ;) Suunnitelmallista treeniä olen toki teinivuosinani vääntänyt tuon koko kilpahiihtoaikani eli noin kymmenen vuotta, ihan vieras ajatus ei siis ole. Olen itsekin suorittanut valmentajatutkinnoista hiihdon B-lajiosan ja jokusen vuoden valmentanut oman kasvattajaseurani muutamia junnuja, joten joitakin tietueita tuolta ajalta satunnaisesti palailee hyödynnettäväksi näissä tilapäisissä mielenhäiriöissä. Myös miehelläni on eri lajien maajoukkuetason kilpaurheilijoiden kuntovalmennuksesta taustaa eli kaikupohjaa ajatuksille saan myös sieltä – ja tietenkin kullanarvoista tukea.

Keskipäivän huitteissa avannonsahausjumpan jälkeen kävin ulkoiluttamassa taas suksia. Keli ei merkittävästi eilisestä ole muuttunut, mutta vauhti parani ja sykemittarikin näytti säädyllisempiä lukemia – 50 minuuttia, keskisyke 149, maksimi 160. Yllättävää, että lukemat hilautuivat tuohon suuntaan, mutta eipä valiteta, sillä oikea suunta se on – se on sitten seuraavien päivien murhe, millaista aaltoliikettä alkaa tapahtua ;)  Pitäisi varmaan jonkinlaista suksihuoltoakin suunnitella, nuo kapulat on taas sellaisessa kunnossa, että Oulun huoltopäällikkö ja voiteluvelho saa slaagin, kun ne eteensä saa… Päivän jäljiltä kroppa kyllä huutelee hoosiannaa sieltä sun täältä, kokonaisvaltaisesti on melko raato olo. Toisaalta musta tuntuu, että koko päivän on ollut näissä tämän päivän puuhissa tasaisesti hiki eikä se lopu vieläkään, nyt meinasin lähteä nimittäin pesemään iltapuhteiksi saunan ;D Palkkiona kuitenkin odottaa hyvät löylyt ja kuvastakin näkyvä, se aikaansaatu avanto - kylmähoito muuten on varsin toimiva apupalautuskeino pienemmässäkin mittakaavassa, ihan vaan vaikka sääret kylmävesiämpäriin upottamalla saa itselleen raskaan päivän jälkeen lähestulkoon uuden elämän, suosittelen kokeilemaan ;)

Ensimmäiset kilometrit

No niin, aamupäivän ratoksi tuli kulutettua noin tunti kaikenlaisten kamojen etsimiseen, hiki tuli jo siitäkin. Kauppareissun ja muiden pakollisten askareiden jälkeen iltapäivän puolella kävin kuitenkin ensin oman koirakaksikon liikuttamassa Kickspark-lenkillä, tämä kapine tarkemmin esiteltynä löytyy täältä. Kyseessä on siis alumiinirunkoinen potkukelkka, jota ainakin koiraharrastajat ovat sankoin joukoin innostuneet hyödyntämään koiriensa kuntoharjoittelussa yhtenä välineenä. Kelkka on kevyt, helppo ohjailla ja säädöt saa kaikenkokoisille potkijoille sopiviksi. Viiletimme pitkin kylätietä kuuden kilometrin verran, mutta kahdeksan jalan kiitäessä vauhti ei juurikaan alle kolmenkympin putoa, joten montaakaan potkua ei itse ehtinyt (=tarvinnut) ottaa. Ohessa kuva kelkkailutouhusta talvelta 2010.

Karvajalkojen viihdyttämisen jälkeen oli sitten oma vuoro hypätä suksille. Lumen vihdoin laskeuduttua tänne Päijät-Hämeen tasollekin harrastusolosuhteeni ovat aika kiitettävät - asun keskellä peltoja tien päässä ja pellot omistavan maanviljelijän kanssa on tehty sopimus siitä, että talvisin maita ja mantuja saa hyödyntää hiihtolatuina. Mies onkin siis ahkeroinut pari päivää moottorikelkan ja lanan kanssa saaden aikaan ensimmäisen, lähes kotiovelta lähtevän 1,7 kilometrin lenkin, jossa riittää leveyttä 3-6 metriä ja vallan tasaista kyytiä tuolla baanalla jo saa. Tai saisi, kun jaksaisi pistellä menemään. Tuon vihoittelevan hartiankin vuoksi täytyy hiukan kuulostellen ja maltilla aloittaa, joten näin ensikosketuksena vietin suksilla 35 minuuttia. Tarkoitus oli hyvin kevyesti ja rauhallisesti suksia muutama kierros, mutta hyvä ystäväni Polar oli toteutuksesta kyllä ihan jotain muuta mieltä - keskisyke 158, maksimi 168. Ei siis mennyt kuin Strömsössä, mutta vaikea etanavauhdista on enempää hiljentääkään. Kertoopi siitä, että kyllä tässä tätä työsarkaa tosiaan ON... Se kuitenkin on positiivista, että edelleen hiihtäminen saa aikaan hyviä viboja ja kunnon aiheuttamista rajoitteista huolimatta nautin menosta :) Päälle vartin verran tasapainolaudan kanssa harjoitteita ja eiköhän tämän päivän satsi ole tässä. Sauna ja avanto kutsuu, huomenna uusiksi!

Ps. Ai niin, ne hiihtohousut - juu, ne ei mahdu jalkaan, kovin paljon vastustaa tuosta takamuksen kohdalta. Maanantaina alkaa siis myös tiukka kahden viikon dieetti, jolla toivottavasti saadaan tämä ongelma jonkinlaiseen järjestykseen...

Kaikenlaisia päähänpistoja...

... sitä ihminen omaksi kiusakseen saakin.

No niin, faktat:
- 35 vuotta ja liian monta kiloa keski-ikäistä naista
- 28vrk aikaa starttiin koirahiihtokisoissa

Kyseessä on siis neljässä viikossa toteutettava kuntoprojekti, jonka myötä tulisi suoriutua naisten sarjan viiden kilometrin kilpamatkasta dobermannien suomenmestaruuskisoissa ja mieluusti kunnialla, lajina koirahiihto. Nyt kun se on ääneen sanottu ja tavoite asetettu, niin luodaanpa saman tien tämän blogin myötä riittävästi lisää julkista painetta ja pakkomotivaatiota onnistumiselle ;)

Välineistön esittely, tässä ne hikilaudat sun muut vermeet...

... ja tässä dobermanni, joskaan kuvan yksilö ei ole kilpaladulla minua perässään vetämään joutuva kiituri, vaan kotonani majaileva ja näistä lajeista jo eläköitynyt 9-vuotias veteraani. Treeneihin tosin hänen ylhäisyytensäkin "joutuu" osallistumaan :)

Lajia tuntemattomille esittely löytyy vaikkapa täältä: VUL koirahiihto. Omasta taustastani sen verran, että nuoruusvuosinani olen harrastanut kilpahiihtoa ja sittemmin omien koirieni kanssa myös tätä kyseistä lajia. Nyt viimeisimmän vuoden ajalta vain valitettava tosiasia on, että vähänkään lajiin liittyvää treeniä (tai ylipäätään jollakin tavoin kunnon kohotukseen liittyvää...) on tehty tasan yksi canicross-lenkki loppukesän helteillä ja muutoin aika onkin hukkunut palkkatyön nielaiseman leijonanosan jälkeen vanhan omakotitalon remontointihommissa - eipä sillä, etteikö siinäkin hiki, ja jopa tuskanhiki, tuon tuostakin otsalla helmeile, mutta ei se suuresti kestävyyslajeissa kysyttyä kuntoa kohota. Kulunutta syksyä ovat värittäneet myös ikävän sitkeät niska-hartiaseudun ongelmat ja tämän projektin startin kruunaakin tuohon vaivaan liittyvä viikon kestänyt sairausloma, joten lähtökohdat numerolapun rintaan riipaisemiselle eivät ole järin mairittelevat. Oman lisänsä tuo sekin, että huushollissamme harrastellaan ruoanlaittoa ja kokeellisen keittiön pöperöt ovat emännälle maittaneet varsin hyvin. Siinä määrin, että eipä ensimmäisille lenkeille taida maksaa vaivaa kaivella niitä vanhoja tuttuja hiihtohousuja, ovat tainneet kutistua parikin kokonumeroa vaatehuoneen syövereissä...

Mutta näillä mennään ja lauantaina, 14.1.2012 aloitetaan. Kirjailen tänne tuntemukset, treenit ja tilitykset matkan varrelta - toivottavasti edes lukija pääsee nauttimaan matkasta...! Sana on vapaa kommenttien ja kysymysten osalta, tervetuloa mukaani kuukauden rypistykseen!