Täällä taas!

Pahoitteluni - takana melkoisen kiireiset liki pari viikkoa leirivalmisteluineen, lakon tehneen auton ja parin muunkin pikku askareen myötä, joten blogin päivittäminen sai jäädä. Koitetaanpa nyt päästä ajan tasalle :)

Viime viikon treeneissä pikku hiljaa pääsi jo hiihtämisen makuun, lisäsin alkuviikosta vähän tehoja touhuun ja kroppahan kykeni suoriutumaan silti. Sykettä sai hilattua 180 tuntumaan ja palautuskin toimii jollakin tavalla - ei suurta aihetta juhlaan vielä toistaiseksi, mutta ei täysin lohdutonkaan ennuste. Kuntopiiriä ja potkukelkkailua kuljetettiin hiihtämisen ohella treenimuotoina, etenkin kun pakkanen alkoi pureskella ja sai kelin perin nihkeäksi suksen alla. Mukavan vasteen antoi myös loikka- ja nopeusharjoitus, tuntuma lihaksistoon koheni huomattavasti. Torstai ja perjantai viime viikolla tehtiin kevyttä treeniä ja valmistauduttiin viikonvaihteen tiedossa olevaan urakkaan - tontille saapui kaikkiaan 17 dobermannia valjakkohiihtoleireilemään :)

Leirin yleisiä tunnelmia ja kuvasaastetta seuraavassa postauksessa tarkemmin - omalta osaltani voin todeta, että kahden päivän jälkeen olo oli kuin huolella selkäänsä olisi saanut. Lauantaina narussa hiihdettävänäni käväisi useampikin eri koira ja kierroksia kertyi... no, jokunen. Havaittua tuli, että tasapaino suksella ei edelleenkään ole niin hyvä kuin pitäisi ja lauantai-iltapäivän tekniikkaharjoitus tuli itsellekin tarpeeseen. Vauhtia ja tehoa sen sijaan pystyi säätelemään yllättävänkin hyvin ja mikä tärkeintä, valtavan hauskaa koirien kanssa kiihdyttely oli :)

Leiriviikonloppuun päättyi myös kahden viikon ruokavaliojakso - lopputuloksena -5kg ja hiihtohousut eivät enää ahdista, katsotaan nyt sitten, mitä lähtee tapahtumaan jatkossa...

-3

Ensimmäinen viikko ja -3kg.

Tässä tämän päivän päivällinen - 200g naudan sisäfilettä, salaattia, ananasta ja päärynää. Ihan mukava vastapaino kaikki kaksi kananmunaa sisältäneelle lounaalle ja vedestä ja teestä koostuneelle aamiaiselle...

Vaikka salaatti, hedelmät ja vihannekset ovat vilpittömästi ihan hyviä, tietyille asioille silti herkistyy. Töissä on ollut tarjolla jäätelöä, pullaa, suklaata, keksejä sun muuta lähes joka päivä. Ei auta mennä edes lähelle kahvihuonetta. Tosin mitä sitä suotta, kun se kahvikin on toistaiseksi jätetty pois, mitäpä sitä pelkällä huoneella. Kaupassa käydessä tilastollinen tosiasia näyttää olevan, että vähintään joka toinen ihminen kassajonossa on valinnut ostoksiinsa suklaata. Mitä muuta sen lisäksi? No en mä sitä tiedä, mä näen vain ne suklaat. Pidän siis pienoisena saavutuksena, että viikko on mennyt ilman repsahduksia - vielä olisi se toinen kuitenkin työstettävä.

Potkitaan, potkitaan

Perjantai oli sitten se uskoa koetteleva päivä - kun ei suju, niin ei kerta kaikkiaan suju. Nooooo, ärripurria joku tovi ja yön yli asian hauduttua nokka suunnattiin viikonlopuksi palkkatöihin. Työpäivän jälkeen lauantaina suunta salille ja siellähän pikku kiukusta ei ole kuin pelkkää hyötyä. Jalkaprässi sai kyytiä ja kyykkyjä ähellettiin ihan huolella. Näin vanhemmiten noihin teinivuosiin verrattuna elimistön kaikki reaktiot hidastuvat, nytkin siis tiesi odottaa, että vasta sunnuntai-illaksi on reidet ja pakarat tuhannen tiltissä. Yritin sitä ongelmaa pienesti etukäteen jo hoitaa, sunnuntaiaamuna laitoin kellon soimaan ennen sianpieremää eli puoli viideltä ja singahdin saman tien koirien kanssa neljän kilometrin kelkkailulenkille. Kyllähän muuten herätti - jos ei jo silkka viima ja pöllyävä lumi, niin viimeistään ne silmäkulmaan silloin tällöin koiran tassuista kolahtavat jääkokkareet. Oli aamupimeän reissusta kyllä se tavoiteltukin hyöty eli pienesti jalat vertyivät ja startti muutoin päivään helpottui kummasti. A vot, suihkun kautta ahkeroimaan työpäivä.

Iltasella, kun kansalaisvelvollisuus äänestyskopissakin tuli hoidettua jo ennakkoon, nappasin sukset alle ja koiran eteen. Huoltopäällikkö on viikonlopun ahkeroinut ja paitsi että reittiä on syntynyt aimo pätkä lisää, on tuo pellon 1,7 km jo aikas pramea - leveyttä alkaa baanalla olla kuin Holmenkollenilla, kyllä siinä kelpaa koirakoiden ohituksia harjoitella. Edellispäivän salitreeni painoi jäsenissä niin maan vietävästi, mutta se oli tiedossakin. Parinkymmenen minuutin sinnittelyn jälkeen alkoi helpottaa, joten sikäli onnistui tämänkin treenin tarkoitus - saada kroppa aloittamaan palautuminen. Nelisenkymmentä minuuttia kului suksilla vuoroon koiran vedossa ja vuoroon koira irti.

Hyvin tuli huomattua sekin, mitä merkitystä sillä treenitavalla koiran suoritukseen on. Ne pari talvea, jotka Parisin kanssa on kilpailustartit tavoitteena treenailtu, on tosiaan keskitytty hyvin monipuolisesti erilaisiin treeneihin ja pidetty hyvää huolta koiran motivoinnista ja palkkauksesta. Nyt, kun viime kaudesta lähtien on näiden omien karvajalkojen kanssa harrasteltu lähinnä kunnon ylläpitämiseksi kaikenlaisten välineiden kanssa (pulkka, potkukelkka, kesällä kärry jne.) ja lähes täysin aina tuplavaljakkona, niin nytpä  ladulla näkyy ennenkuulumattomia piirteitä: koira vilkuilee olkansa yli, joko mahtaisi vetäminen riittää, selvästi himmailee vedossaan nousuosuuksilla ja saattaapa päästää narun löystymään alamaaosuuksilla. Moiset temput eivät tulleet kilpahiihtokoira-Parisilla pieneen mieleenkään, vaan polte oli aina eteenpäin ja aina täysillä. Tästä suora aasinsilta tuonne koiran treenaamishöpinään - kannattaa alusta lähtien keskittyä niihin treeneihin ja pyrkiä aina täysipainoiseen suoritukseen. Harva lajia aloitellessaan asettaa mitään valtavia kilpailullisia tavoitteita itselleen sen enempää kuin koiralleenkaan, mutta nälkä saattaa kasvaa syödessä... Koiran kanssa on helppo lähteä starttaamaan myös numerolappu rinnassa, jos tietää sen oppineen työskentelemään varauksetta kaikissa olosuhteissa, aina parhaansa yrittäen. Piirteestä ei ole mitään haittaa "vain" harrastellessa erilaisia vetolajeja, joten mitään hallaa laadukkaasta treenaamisesta sinänsä ei aiheudu, ohjaajalta vain vaatii enemmän panostaa treeneihin ja suunnitella ne etukäteen siten, että koiran motivaatio pysyy yllä. Täytyy myös muistaa, että koira aistii kyllä, onko perässä tuleva ihminen hommassa vakavissaan. Kaikki vetolajit ovat yhdessä, koirakkona/valjakkona tekemistä, yrittämistä ja onnistumista - aika kärkipäähän kokemusskaalaa se tunne nousee, kun kisassa vielä viimeisellä kilometrillä näet ja tunnet, että koira todellakin antaa kaikkensa ja työskentelee ja yrittää koko sydämellään. Kummasti se antaa potkua omaankin menoon, vaikka kuinka jo tennari tai suksi painaisi. Kuten tuosta kertomastani esimerkistä Parisin osalta huomaa, kyllä sen yltiöpäisen yrittämisen saa sammutettuakin - tekee vain riittävän pitkään riittävän tylsiä ja riittävän helppoja harjoitteita, kuten meillä ;)

Tässä kiitellään hyvästä työstä hiihtokoiraa keväällä 2010 rotumestiksissä, olemme Parisin kanssa vasemmanpuoleisin koirakko eli pronssia helähti.

Aaarrrrrgggghhhhh

En pysty. En jaksa. Ei sen puoleen, ei kyllä mikään sujukaan.

Eipä tästä päivästä juuri ole sen enempää sanottavaa.

Torstai on toivoa täynnä?

Tiistain kuntosalin päälle vuorossa oli keskiviikkona pitkähkö työpäivä ja vain palauttava puolen tunnin kelkkailulenkki koirien kanssa. Jostain syystä oikea ojentaja(npaikka) vaikutti pienesti venähtäneen, sillekin teki hyvää vain kevyt aktivointi ja päälle kylmähoito. Kylmäpussi ja kylmägeelit ovat muuten myös koirille toimivia lihaskipujen lievittäjiä, joita kannattaa kokeilla ensihoitona pieniin ontumisiin tai lihasarkuuteen.

Tänään työpäivän päälle vuorossa oli hiihtolenkki. Lunta on tupruttanut päivän taivaan täydeltä, mutta onneksi kotihuolto oli oman työpäivänsä päälle jaksanut ja ehtinyt ajaa reitin auki ja latupohja alkaa olla siinä mallissa, että treenin viimeiset 2 + 2 kilometriä pääsin jo hiihtämään koiran kanssa. Lumentuloa ei voi estää, joten toki matkaa taitettiin parin sentin märässä, uudessa lumessa - luisto nolla, tai perinteisemmin kuvattuna kaikki se, mitä hartioista lähti. Siitä huolimatta meillä ei Parisin kanssa tainnut kummallakaan olla riemussa rajaa, kun pitkästä aikaa päästiin niihin "oikeisiin vetohommiin" :) Hiihtolenkin päälle käytiin molempien karvajalkojen kanssa vielä kolme kilometriä pinkomassa potkukelkan kera. Kuvia valitettavasti illan pimeydessä ei riemuista saatu, ehkä huomisen vapaapäivän puitteissa sekin onnistuisi.

Ruokavalion noudattaminen on toistaiseksi onnistunut, vaikka pitkin päivää ahneella onkin sinnikkäästi ollut nälkä. Kahden viikon ruokavalio ei perustu mihinkään tiettyyn, nimettyyn laihdutusismiin, vaan sen on elimistön ja suoliston toiminta lähtökohtana luonut vuosia sitten yksityiskäyttöön ravitsemus- ja liikuntatieteisiin perehtynyt lääkäri. Päivittäisille lounaslistoille kuuluu paljon salaattia, vihanneksia ja hedelmiä, mutta myös useampana päivänä täyslihaa sekä kalaa ja kanaa - joskaan mitään mausteita ei tule käyttää. Näin neljän päivän jälkeen voi jo todeta, että olo on selvästi virkeämpi ja turha turvotus kehosta on hävinnyt. Pikkuhiljaa pienin askelin myös paino hilautuu konkreettisesti alaspäin. Tässä tämän päivän poikkeuksellinen herkkulounas (?!?), sillä siihen sisältyi kananmunan ja keitettyjen porkkanoiden lisäksi myös luksusta, 100g juustoa ;)

Määriteltyjen päivän aterioiden lisäksi syön B-, C- ja E-vitamiinia sekä magnesiumia. Ja näköjään ajoittain myös ibuprofeenia, koska kroppa heittelee vastalauseita sieltä sun täältä tällaisiin intoiluihin ;)

Eilen illalla viimein muistin saattaa konkreettisen toteutuksen asteelle myös leposykkeen seurannan. Leposyke mitataan illalla nukkumaan käydessä ja aamulla välittömästi heräämisen yhteydessä - on mahdollista käyttää sykemittaria, mikäli vyö ei tunnu epämiellyttävältä tai mitata syke ranteesta ihan perinteisellä menetelmällä kellon kanssa minuutin ajalta. Mittaus tulee suorittaa rauhallisessa ja rennossa tilassa, kuten ehkä  leposyke sinänsä jo sanana kertoo. Idea leposykkeen seurannassa on, että se antaa viitteitä kehon rasitustilasta reagoiden tehtyihin harjoituksiin sekä pidettyihin lepopäiviin - tai näin pitäisi tapahtua. Ellei pieniä sykevaihteluita tapahdu, harjoittelua on syytä tarkistaa. Jos leposyke pitkään on totuttua korkeammalla tasolla, on myös syytä alkaa reagoida kehon rasitustilaan keventämällä harjoittelua tai pitämällä lepojakso. Sykelukemien tulkinta siis edellyttää pidempiaikaista seurantaa. Leposyke on varsin henkilökohtainen riippuen muutoinkin kunkin henkilökohtaisesta sykekaaviosta. Tiettyjä lainalaisuuksia kuitenkin on, kuten se, että säännöllisen kestävyyslajien harjoittelun myötä leposyke putoaa alemmas, hyvin tyypillisesti aktiivisella kuntourheilijalla alle 40bpm:n, omakohtaisesti nuoruusajan aktiivivuosina jopa alle 30bpm. Itselläni vertailukohta on tällä hetkellä huono, sillä pidempiaikaiset seurantajaksot ovat olleet peräisin niiltä edes vähän aktiivisemmilta harjoituskausilta ja siten viimeisimmätkin tiedot ovat kaudelta 2009-2010. Näin lyhyemmälläkin jaksolla pystyn kuitenkin seuraamaan lyhytaikaisia vaihteluita ja sitä silmällä pitäen seurannan aloitinkin - keskiviikon iltasyke 52, torstaiaamu 40. Aamusykkeen ollessa noinkin matalalla sietää tulevien harjoitusten tehoa nostaa ihan vain sen mukaan, mitä tottumaton kroppa jaksaa ja sietää, vielä ei tarvitse uhrata ajatustakaan sen enempää kokonaisrasitukselle.

Väliaikatiedote ;)

Eilinen, vielä vapaapäivä meni sujuvasti uutta ruokavaliota murehtiessa. Aamiaiseksi mukillinen teetä, lounaaksi kaksi kananmunaa, joka väliin Vichyä... Huoh, great. No, siitä se lista sitten parani, illalla nälän hoiteli parinsadan gramman pihvi ja aimo kasa salaattia. Eilisen treenipuolta oli aamun potkuttelulenkki koirien kanssa, 6km raikkaassa -12 asteen kelissä kävi hyvin aamulenkistä. Sen päälle kolme varttia rauhallista hiihtoa, pikkuhiljaa alkaa tuntua olo edes jotenkin kotoisalta suksilla. Iltasella vielä parin kilometrin verran tekniikkatreeniä eli sauvoitta luistelua eri rytmityksin.

Tänään oli vuorossa vierailu kuntosalille. Jalkapainoitteinen (sillä sitähän luisteluhiihtokin on) treeni, etukyykkyjä, porrasnousuja, askelkyykkyjä - jotka sitten hyytyivät polven vihoitteluun. Sekaan kulmasoutua, ojentajia, vähän vatsaa ja ai että, miten hyväksi kipeytyykään koko kroppa huomisiltaan mennessä!

Koiran treenaamisesta kirjoittamani lyhyt pintaraapaisu on selvästi kiinnostanut. Aihetta voisi olla hyvä lähestyä myös ihan kestävyysharjoittelun peruspalikoihin tutustumalla, ainakin tällaiset ihan asialliset ja informatiiviset linkit aiheesta löytyi pikaisesti etsimällä:
Polar - kestävyysharjoittelu
Norvital terveystietoa
Polarin sivuilla oli laajemminkin tutustumisen arvoisia artikkeleita - sitäkin silmällä pitäen, että kuten tuolla edellä kirjoitin, samat lainalaisuudet ja periaatteet toimivat niin kaksi- kuin nelijalkaistenkin urheilijoiden kohdalla.

Loppuillan ohjelma nelijalkaisen aktiiviliikkujan mallin mukaisesti, venyttely on pop ;)

Koiran treenaamisesta

Jos vaikka muutama sana sen koirahiihdossa kovin olennaisen osan, KOIRAN, treenaamisesta. En tässä vaiheessa ole vielä omaa kaksikkoani tuolle "kotiladulle" päästänyt, pohja on sen verran pehmeä, ettei vielä oikein kunnolla koiraa kanna. Toisekseen en kovin ryppyotsaisesti näiden kanssa muutoinkaan enää vetolajeja treenaa, molemmat leidit ovat ikänsä/muiden terveysseikkojen puolesta jo vetostarteista eläköitettyjä, vaikka mieli kyllä hommaan palaa edelleen satasella kummallakin. Kisakoiraksi mulle sinnikkäästi ja moneen otteeseen on tarjottu jompaakumpaa Päivi Rytivaaran & Harri Hatusen hankikiitäjistä - Cami & Sona esitellään tarkemmin omilla sivuillaan. Tietäen Päivin & Harrin osaamisen ja motivaation koiran kouluttamiseen ja treenaamiseen tässäkin lajissa, oli heidän tarjouksensa koirasta yksi suurimmista syistä alkaa tätä leidiä liikuttaa kohti kisakuntoa ;) Viime talvena otin jo kummankin likan kanssa ensituntuman kisaamiseen eli startti per puikkonokka käytiin helmikuussa - mitäpä siitä sanottavaa, hommansa osaavan ja huippukuntoisen koiran kanssa on todella ilo lähteä ladulle. Nyt viisaammat sanoisivat, että eikö se olisi ollut helpompaa treenata, vaikka kevyemminkin, pitkin kesää kuin alkaa nyt sitten rypistellä - no, olisi tietenkin. Kaikki kuitenkin vaikuttaa kaikkeen ja pohjimmiltani olen patalaiska urheilemaan yhtään mitään, ellei sitä timantinkirkkaaksi hiottua tavoitetta ole asetettu ja taottu kalloon ja kun ei näin ole ollut, niin.....

Mutta otsikkoon palatakseni, dobermann on melko kiitollinen koira alkaa harrastaa erilaisia vetolajeja. Tiivistetysti alkuharjoitukset (sen jälkeen, kun koira on tottunut välineisiin ja jonkinlaiset ohjaavat käskyt on koulutettu) tehdään siten, että koiralle mieluisen palkan, esimerkiksi jonkun lempilelun, vie avustaja näköetäisyyden päähän ja tämän jälkeen koira päästetään vetämään palkalle. Luonnollisesti koiraa kehutaan ja kannustetaan sen innostuessa vetämään ja avustaja puolestaan pitää huolen siitä, että palkka tulee hyvässä vetovaiheessa kun perille on ehditty. Itse en KOSKAAN koiran ollessa vetovarustuksessa eli ko. valjaissa, KIELLÄ koiraa vetämästä - vaikka kuinka olisi itsellä hankaluuksia sulalla maalla juosten pysytellä perässä, koira tekee oikein, mitä kovemmalla innolla se vetää, joten ohjaaja pitää siinä kohtaa huolen omista ongelmistaan ja antaa koiran tehdä työnsä. Pikkuhiljaa matkaa kasvattamalla ja näköärsykkeen hävitessä päästään treeneissä etenemään, mutta itse pidän tärkeänä sitä, että koira joka tapauksessa, erityisesti alkuvaiheessa, AINA palkataan treenin päätteeksi. Samaa menetelmää voi käyttää esimerkiksi ylämäkien treenaamiseen - niissä kun saattaa käydä niin, että vauhdin väkisinkin hidastuessa koira herpaantuu ja kääntyykin haukkumaan/odottamaan jne. narun päässä tulevaa ohjaajaa. Mäen alla koiralle voi näyttää, että palkka lähtee avustajan mukana mäen päälle, tässä vaiheessa ei pitäisi olla enää oleellista, vaikkei näköetäisyydelle enää jäisikään. Koira perään nousuun ja mäen päältä voi vielä vaikka avustaja lähteä palkan kanssa "karkaamaan" koiran saatua näköyhteyden - mikäli koira on alkutreeneissä saatu hommaan motivoitua, se ei varmasti ehdi matkalla jäädä miettimään, että pitäisikö tuota narussa roikkuvaa ja hidastelevaa mätisäkkiä käydä komentamaan kovempaan vauhtiin, vaan pyrkii kaikin voimin palkalleen. Erilaisia treenivariaatioita voi tehdä vaikka minkälaisia ja mielikuvitusta pitää ja kannattaakin käyttää, mutta tällaisella mallilla pääsee joka tapauksessa koiransa kanssa alkuun.

Koiran kunnosta sitten... Normaali koiranomistaja lenkkeilee koiransa kanssa metsässä, koira saa juosta vapaana ja saattaapa omistaja joskus toteuttaa saman fillarillakin liikkuen. Lähtökohtaisesti koira pysyy hyvässä ja sopivassa kunnossa, kun se saa riittävässä määrin liikkua vapaana. Jos koiran kanssa tähtää suunnitelmallisesti kilpailemaan vetolajeissa, koiran kuntokin tarvitsee kuitenkin räätälöityjä harjoitteita. Samalla tavalla kuin ihminen, koiraa täytyy harjoittaa niin nopeuden, voiman kuin kestävyydenkin suhteen. Työ vain on vaativampaa kuin ihmisen kohdalla, koska koira ei osaa kertoa tuntemuksistaan ja toisekseen se työskentelee aina täysillä - koiralle et voi sanoa, että tänään tehdään sellainen 60% maksimitehosta oleva pyörälenkki. Koirilla, kuten ihmisillä, on myös rakenteellisia eroja, mikä vaikuttaa niiden juoksurytmiin ja juoksutekniikkaan ja tätäkin on jossakin määrin mahdollista harjoittaa.

Kestävyysharjoite koiralle on esimerkiksi pitkäkestoinen pyörälenkki, jolla koira juoksee vapaana = ei vedossa sellaisella nopeudella, että se joutuu ylläpitämään askellajina laukan mutta ei erityisesti ponnistelemaan vauhdin vuoksi. Lenkin pituuden määrää koiran taso ja tavoitteena olevan lajin kilpailumatka/suorituksen pituus, kyse voi treenien suhteen olla esimerkiksi 5-30km matkasta. Myös hiihtämällä toteutus onnistuu, erityisesti etelä-Suomessa vain on valitettavan vähän paikkoja, joissa koiraa voisi kuvitella juoksuttavansa hiihtolenkin ohessa vapaana. Voimaa tuottava harjoite voi olla esimerkiksi edellä kuvattu mäkiveto useita kertoja toistettuna. Myös koiran juoksuttaminen jyrkähköä rinnettä tai vaikka hiekkakuoppaa edestakaisin ylös ja alas kahden ohjaajan välillä on toimiva harjoite. Tietynlaista lajivoimaa on mahdollista harjoittaa myös taakkaa, esimerkiksi autonrengasta, vetämällä, mutta tässä täytyy kiinnittää erityistä huomiota välineiden, liikeradan ja vetopisteen ergonomiaan, joten mistään hetkellisestä päähänpistosta en suosittele sitä kokeilemaan - huonolla toteutuksella lopputulos ei ole se, mitä toivotaan, vaan kipeytynyt koira. Nopeusharjoitteeksi soveltuu hyvin esimerkiksi perheen koirien tai kaverikoirien "kilpajuoksu" ohjaajalta toiselle vaikkapa jalkapallokentällä tai muulla tasaisella alustalla. Hiukan pidemmällä matkalla voi kokeilla vaikka sitä, että avustaja jää pitämään koiraa kiinni ohjaajan lähtiessä pyöräilemään tai hiihtämään "karkuun". Ohjaajan saatua pienen etumatkan koira päästetään kiihdyttämään perään siten, että kokonaismatkaa kiihdytykselle kertyy joitakin satoja metrejä. Yhtenä harjoitteena, jolla on mahdollista jonkin verran myös ohjata koiran juoksutekniikkaa, voi käyttää koiran juoksuttamista pitkään, siinä määrin loivaan alamäkeen, että koiran on vielä kuitenkin mahdollista pysyä pyörällä tai suksilla laskevan ohjaajan tuntumassa, jolloin se kannustaa koiraa jatkuvasti yrittämään parhaansa eikä liian jyrkkäpiirteinen maasto aseta rajoitteita askeleelle. Eläin on siitä viisas, että se pyrkii löytämään taloudellisimman tavan kovassakin vauhdissa edetä, joten tällaisilla harjoitteilla on mahdollista alamäen juoksutekniikkaa saada ehkä hiukan hiottua. Toistojen määrän kaikkien harjoitteiden suhteen ratkaisee koiran kunto, myös aina päivän kunto - ohjaajan tulee koirastaan havaita väsymyksen merkit ja osata ratkaista, mikä on sopiva määrä. Tämä ei ole helppo tehtävä - hyvin motivoitunut koirahan kyllä tekee vielä paljon jaksamisensa rajojen ylikin töitä, mutta se ei välttämättä ole järkevää eikä tuota harjoituksesta haluttua tulosta.

Mitä enemmän koiraa treenataan, sitä enemmän tulee huomiota kiinnittää harjoitusten rytmittämiseen (kuten ihmisilläkin) oikeanlaisen tehon ja halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Lihashuoltoa ei myöskään saa unohtaa, yhtä lailla koiran elimistö ja lihaksisto rasittuu kuin meillä kaksijalkaisillakin. Koirille löytyy hieronta- ja fysioterapiapalveluita, joita kannattaa hyödyntää. Markkinoilla on myös erilaisia lihashuoltoa tukevia hoitotuotteita koirille, joista itselläni erityisesti Back on Track -loimista on varsin positiiviset kokemukset - tarkemmin voit tutustua tuotteeseen tästä linkistä. Varusteisiin ja välineisiin tulee muutoinkin kiinnittää huomiota - koiran kannalta sopivat ja hyvin istuvat valjaat ovat onnistuneen suorituksen ja mielekkään harrastuksen kannalta kaiken a ja o. Erilaisia valjasmalleja on markkinoilla pilvin pimein ja sovittamatta ei valjaita tule ostaa - valjaat eivät saa vedossa ajautua kainaloihin, ne eivät saa painaa/estää hengitysteitä, vetopisteen tulee sijoittua oikein, tässä nyt alkuun ratkaisevia tekijöitä sopivan valjasmallin valintaan. Vetovaljaat ovat myös täysin eri asia kuin talutusvaljaat tai johonkin muuhun käyttöön tarkoitetut valjaat. Seuraavista voi ainakin alkaa etsiä omalle koiralleen sopivia varusteita: Valjakkourheiluliiton postimyyntikauppa, Non-Stop Dogwear.

Toivottavasti tästä pläjäyksestä on jollekulle hyötyä ajatusten herättäjänä, harrastamiseen innostajana tai monipuolisempien treenien suunnittelemisessa :) Suomesta löytyy maailman huipputason osaamista ja menestystä niin sulan maan lajien kuin talvilajienkin osalta - itselläni ei tietotaito kovin pitkälle toistaiseksi riitä, mutta apuja on lajien harrastajilta, ihan vaikka niiltä maailman huipuiltakin, kysymällä varmasti saatavissa. Liikunnan iloa nelijalkaisten ystävienne kanssa!